Testasimme drive-in -äänestyksen – ei ihan turvallista, mutta ei kovin mukavaakaan

Korona-ajan vaalikeksinnössäkään ei välty kontakteilta.
Kuntavaalin äänestyspaikka voi nyt näyttää tältäkin, kun äänestetään drive-inissä.
Kuntavaalin äänestyspaikka voi nyt näyttää tältäkin, kun äänestetään drive-inissä.

Kuntavaalien ennakkoäänestys on alkanut. Suurimmilla paikkakunnilla on käytössä suomalaisuutuutena muutama drive-in -äänestyspaikka.

Verkkouutiset kävi äänestämässä drive-inissä sateisena alkuiltapäivänä.

Urheilupuiston laidalle avattu vaalipaikka on yllättävän pieni, eikä autoja mahdu jonoon pariakymmentäkään. Edellä on kymmenisen autoa, joiden jono etenee uutuudenkankeassa systeemissä kovin hitaasti. Taaksekin kertyy autoja niin, että meitä on koko ajan reilut viitisentoista.

Käytännössä kyse on kontista, jonne autot jonottavat. Kontissa ovat äänestyksen suorittavat virkailijat.

Edellä muutamista autoista hätistellään matkustajat ulos, sillä äänestäessä ei saa olla muita läsnä.

Drive-in -järjestelyn tarkoitus lienee pyrkiä välttämään viruksen leviämistä ihmiskontakteissa. Tarkoitus alkaa kuitenkin vesittyä, kun mukava vaalivirkailija koputtelee ikkunoita auki pyytääkseen joitain äänestämään tulleita toiseen jonoon tai antaakseen ohjeita.

Kontille asti edettyä paljastuu, että siellä onkin kaksi luukkua. Ensin pitäisi ilmoittautua ja sitten toisella itse äänestää kahden ahkeran virkailijan turvin.

Kontin ja sadekatoksen rakennelmat on tehty niin, ettei luukuille tahdo päästä nousematta autosta ulos. Moni ajaja tulee kontille päästyäänkin autostaan ulos, drive-inin tarkoitusta kunnioittamatta.

Ihmiset hyppivät autoista ulos ja sisään, maskeja ei näy. Autojonossa edellä olevallakaan ei ole maskia ja hän asioi luukuilla seisten lähes kymmenen minuuttia. Virkailija yrittää saada seuraavaa tulijaa hänen vierelleen.

Äänestystoimitus paperinvaihtoineen ja kuoren sulkemisineen sujuu lopulta perinteiseen malliin. Autossa oleva käsidesi saa nuolla kuoren kiinni. Urakka kesti kaikkiaan noin 40 minuuttia, autossa istuen.

Mainos