Kuntaliiton tekemässä vertailussa suurimmat terveydenhuollon kustannukset olivat viime vuonna Oulussa, 2 446 euroa asukasta kohden.
Tampereella kustannukset olivat 2 380 euroa ja Turussa 2 306 euroa. Pienimmät kustannukset olivat Espoossa, 2 133 euroa asukasta kohden.
Vertailussa on otettu huomioon kuntien erilainen ikärakenne. Eniten kustannukset kasvoivat edellisvuodesta Lahdessa ja Turussa.
Kuntaliiton mukaan kunnissa odotetaan rakennepoliittisen ohjelman mukaisia tehtävien ja velvoitteiden vähennyksiä, joilla olisi kustannuksia vähentävä vaikutus.
Keskisuurten kuntien sote-kustannukset kasvoivat
Kuntaliitto on vertaillut myös sosiaali- ja terveystoimen kokonaiskustannuksia keskisuurissa kunnissa. Ne kasvoivat vertailukunnissa viime vuonna keskimäärin 4,2 prosenttia 3 380 euroon asukasta kohti.
Pienimmät sote-kustannukset olivat Mustijoen perusturvan yhteistoiminta-alueen muodostavilla Mäntsälän ja Pornaisen kunnilla, 3 560 euroa asukasta kohti. Suurimmat kustannukset olivat Varkaudella, 4 298 euroa asukasta kohti.
Kemin sote-kustannukset kasvoivat vertailuryhmässä eniten eli 7,5 prosenttia. Myös sote-vertailussa on otettu huomioon kuntien erilainen ikärakenne.