– Olen täällä, elossa ja voimissani. Taistelu on vasta alussa, viestittää terroristijärjestö Boko Haramin johtaja Abubakar Shekau tuoreella videollaan, yleisradioyhtiö RAI kertoo.
Näin hän kumoaa Nigerian hallituksen tiedot, joiden mukaan hän olisi haavoittunut kuolettavasti kuluvan vuoden alussa ja hänen järjestönsä murskattu.
Videolla Shekau kehottaa seuraajiaan ”tappamaan, silpomaan, ryöstämään ja räjäyttämään pommeja kaikkialla”.
Boko Haram on kontrolloinut vielä viime vuonna laajoja alueita Nigerian Bornon osavaltiossa ja osia naapuriosavaltio Yobesta.
Boko Haram on hausan kieltä ja tarkoittaa ”läntinen koulutus on synti”. Boko Haram on islamistinen noin kymmenen vuotta sitten perustettu terroristijärjestö, joka on pyrkinyt saamaan voimaan sharialain ja itsenäisen islamilaisen valtion Nigerian pohjoisosiin.
Nimensä mukaan järjestö on tunnettu etenkin länsimaiden koulutuksen, kulttuurin ja tieteen vastustamisesta. Boko Haram on vannonut kuuliaisuutta ISIS-terroristijärjestölle.
Boko Haramin hyökkäyksissä ja terrori-iskuissa on vuodesta 2009 lähtien kuollut reilusti yli 17 000 ihmistä. Järjestö on tehnyt iskuja myös Nigerissä, Tshadissa ja Kamerunissa.