Erityistä huomiota viranomaiset kehottavat kiinnittämään kenkäpommeihin. Räjähteet voivat olla kätkettyinä maan sisäisillä lennoilla lentävien matkustajien jalkineisiin.
Hallitusta edustavat turvallisuusviranomaiset (DHS) korostavat samaan hengenvetoon, että juuri tällä hetkellä ei ole olemassa mitään tiettyjä turvallisuusuhkia.
– DHS antaa usein tämäntyyppisiä varoituksia korostaakseen turvallisuutta, muuan viranomainen kertoo tv-kanavalle.
Toisaalta DHS:n antamaa varoitusta myös kummastellaan, ellei mitään tiettyä uhkaa olekaan olemassa. Viranomaislähteiden mukaan varoitus koskee myös kosmetiikkaan ja nesteisiin kätkettäviä räjähteitä.
CNN:n mukaan varoitus on annettu eri puolilla maailmaa sijaitseviin noin 25–30 kaupunkiin, joista on suoria lentoja Yhdysvaltoihin. Kaupunkien joukossa ovat muun muassa Johannesburg, Lontoo, Pariisi ja Kairo sekä muutamat Lähi-idän kaupungit.
Varoituksen saaneista kaupungeista Yhdysvaltoihin matkustavat joutuvat ainakin toistaiseksi varautumaan tiukennettuihin turvatarkastuksiin