Verkkouutiset

”Terrorismilakien porsaanreiät on tukittava”

Eräässä tapauksessa Suomessa vapaana ollut henkilö sai vankeusrangaistuksen vasta muuttaessaan Tanskaan.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kansanedustaja Pia Kauma (kok.) pitää tärkeänä, että terrorisminvastaiset lait saataisiin mahdollisimman yhdenmukaisiksi Etyj-maissa. Esimerkiksi terroristijärjestöön kuuluminen on toisaalla rangaistavaa ja toisaalla ei.

– On tapausesimerkki henkilöstä, jota Suomessa ei voitu tuomita terrorismirikoksesta, mutta muutettuaan Tanskaan hän joutui neljäksi vuodeksi vankilaan. Meidän pitäisi lainsäädäntöä yhtenäistämällä tukkia tällaiset porsaanreiät, joita terroristit voivat käyttää hyväkseen asuinpaikkaansa valitessaan, Pia Kauma toteaa tiedotteessa.

Etyjin terrorisminvastaisen komitean jäsenenä toimiva Kauma puhui aiheesta videokokouksessa torstai-iltana. Lainsäädännön yhtenäistämisen lisäksi hän korosti myös vertaisoppimista ja kokemusten vaihtoa.

Kansanedustaja osallistui tammikuussa Etyjin vaalitarkkailuoperaatioon Kazakstanissa ja tapasi asiantuntijoita, jotka työskentelevät väkivaltaisten ääriliikkeiden ennaltaehkäisyn parissa.

Kazakstan oli ensimmäisiä maita, jotka kotiuttivat kansalaisiaan konfliktialueilta. Tähän mennessä Syyriasta on kotiutettu jo yli kuusisataa ihmistä, joista 43 on ollut miehiä, 160 naisia ja 420 lapsia.

– Kazakstanissa on todettu tosiasiaksi se, että paluumuuttajat, joista suurin osa on naisia ja lapsia, tarvitsevat kuntoutusta ja uudelleenkotoutumista Kazakstanin yhteiskuntaan. Paluumuuttajat sijoitetaan kuntoutuskeskuksiin vähintään kuudeksi kuukaudeksi tai enintään vuodeksi. Kuntoutumisjakson aikana he tapaavat muun muassa teologeja, psykologeja ja maahanmuuttajien kanssa työskenteleviä asiantuntijoita, Pia Kauma sanoi.

– Vapautumisen jälkeen heitä seurataan heidän yhteisöissään. On havaittu, että varsinkin naisten kotoutumista on tuettava tähänastista enemmän.

Tuomioita on annettu myös propagandasta

Palaajien lainvastaisten tekojen tutkinta ja oikeudenkäynnit ovat Kazakstanin kokemusten mukaan edellytys onnistuneelle paluulle. Syyriasta kotiutettujen rikoksia on käsitelty oikeudessa jo kaksi vuotta, ja tuomion on tähän mennessä saanut 33 miestä ja 12 naista.

Tuomioita on annettu muun muassa propagandasta, värväyksestä, terroristijärjestöön kuulumisesta ja terrorismia käsittelevien sisältöjen jakamisesta verkossa. Myös imaameja on tuomittu. Vankeusrangaistusten pituus on vaihdellut seitsemästä kahteenkymmeneen vuoteen.

Pia Kauman mukaan tutkinta ja tuomiot ovat tärkeitä paitsi palaajien, myös vastaanottavan yhteisön kannalta.

– Sopeutuminen on monivaiheinen prosessi, Kauma sanoi.

Etyjin parlamentaarinen yleiskokous perusti terrorisminvastaisen komitean vuonna 2017. Komitean tehtävänä on muun muassa edistää parlamenttienvälistä vuoropuhelua uhkakuvien torjunnasta. Komitea pyrkii myös ennakoimaan, mihin suuntaan terrorismi Etyjin alueella tulevaisuudessa kehittyy.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)