Verkkouutiset

Terrori-isku estettiin, ISIS aikoi räjäyttää öljyvaraston Sveitsissä

USA:n tiedustelu paljasti iskusuunnitelman Sveitsin viranomaisille.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

ISIS-terroristijärjstöön kytketty jihadistiryhmä aikoi iskeä Geneven lentokentän lähellä Vernierissä sijaitsevaan suureen öljyvarastoon. Asiasta uutisoivan Sveitsin The Localin mukaan valtavien öljysäiliöiden räjäyttäminen olisi voinut olla toteutuessaan Sveitsin historian pahin terrori-isku.

Estetystä iskusta kertoi ensin Le Temps. Sveitsiläismedian selvitysten mukaan iskusuunnitelmaa ei ole julkistettu turvallisuussyistä. Suunnitelman takana olevaa päätekijää kutsutaan nimellä Daniel D. Hänen taistelijanimekseen kerrotaan Abu Ilias al-Swisri. Mies on syntynyt Genevessä, kääntynyt islamiin vuonna 2013 ja  radikalisoitunut moskeijassa Petit-Saconnexin alueella.

Tuolloin 20-vuotias Daniel D. liittyi ISIS-järjestöön vuonna 2015 ja matkusti Syyriaan. Hänen kerrotaan saaneen järjestöltä koulutusta. Tällä hetkellä mies on median mukaan ”kurdien vankileirillä”.

Le Tempsin mukaan Daniel D. laati iskusuunnitelman yhdessä sveitsiläisen jihadistijoukon kanssa. Asiasta saatiin kuitenkin tieto Yhdysvaltojen tiedustelulta ja viranomaiset pääsivät puuttumaan tilanteeseen. Varsinaisesta operaatiosta ei ole tullut julki yksityiskohtia. Kaksi Geneveen matkalla ollutta Albanian kansalaista on kuitenkin pidätetty epäiltynä kytköksistä iskusuunnitelmaan.

Sveitsissä paljastui samankaltainen iskusuunnitelma viime vuonna. Julki tulleiden tietojen mukaan ISIS oli aikeissa räjäyttää Baselin sataman öljysäiliöt. Suunnitelma kuitenkin paljastui Syyriassa vetäytyneiden jihadistien jälkeensä jättämältä kovalevyltä.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)