Ensi viikolle kaavaillut teknologiateollisuuden lakot ja tukilakot peruuntuivat, kun teknologiateollisuuden työntekijöiden työehdoista päästiin sopuun.
Teollisuusliiton puheenjohtaja Riku Aalto ja Teknologiatyönantajien toimitusjohtaja Jaakko Ruohoniemi ovat kumpikin osapuoli tyytyväisiä, että sopimus saatiin aikaiseksi, kertoo MTV.
– Nyt meillä on työrauha kolmeksi vuodeksi. Se antaa meille mahdollisuuden yhdessä Teollisuusliiton ja muiden kanssa kehittää tätä suomalaista sopimusjärjestelmää, Ruohoniemi toteaa MTV:lle.
Aallon mukaan on monenlaisia mielipiteitä sopimuksen hyvyydestä tai huonoudesta.
– Meidän näkökulmastamme saatiin aikaan nyt sopimus, joka meidän hallinnossa hyväksyttiin, hän sanoo.
Palkankorotuksia tulee sopimuksessa noin kahdeksan prosenttia kolmessa vuodessa ja noin 5,5 prosenttia kahdessa vuodessa. Teollisuusliitto tavoitteli kymmenen prosentin palkankorotuksia kahdelle vuodelle. Aalto ei luonnehdi lopputulosta epäonnistumiseksi, vaikka alkuperäisestä tavoitteesta jäätiin.
Kilpailukyvyn näkökulmasta Ruohoniemi kutsuu sopimusta riskisopimukseksi, vaikka ostovoimaa se paikkaa tehokkaasti. Aallon mukaan ratkaisu ei ole uhka kilpailukyvylle. Hän luonnehtii ratkaisua tasapainoiseksi.





