Oulun seudulla yritystoiminnan kehitys oli katsauksen mukaan heikkoa kuluvan vuoden alkupuolella, mutta seudun henkilöstömäärän trendi kääntyi rakentamisen ja palveluiden vetämänä kasvuun.
Trendi kasvoi hieman myös vuoden toisella neljänneksellä. Edellisvuoteen nähden henkilöstömäärä oli alkuvuonna vajaan prosentin alemmalla tasolla.
Alkuvuonna henkilöstömäärän kasvu oli voimakkainta terveys- ja sosiaalipalveluiden alalla, jossa kasvua kertyi 5 prosenttia. Henkilöstömäärä supistui vuoden takaiseen nähden eniten informaatio- ja viestintäalalla.
Oulun seudun yritysten liikevaihdon trendin viime vuoden lopulla alkanut lasku jatkui kuluvan vuoden alkupuolella. Edellisen vuoden vastaavaan aikaan verrattuna liikevaihto oli seudulla tammi-kesäkuussa 5 prosenttia alemmalla tasolla.
Liikevaihto laski teollisuudessa 11 prosenttia vuoden takaisesta. Liikevaihto kasvoi kotitalouksien palveluissa, majoitus- ja ravitsemistoiminnassa sekä liike-elämän palveluissa.
Oulun seudun liikevaihtoa on katsauksen mukaan vetänyt laskuun viennin heikko kehitys. Vienti kääntyi jyrkkään laskuun viime vuoden lopussa, ja viennin lasku jatkui myös tämän vuoden alkupuoliskolla. Vuoden takaiseen verrattuna seudun vienti oli alkuvuonna reilut 11 prosenttia alemmalla tasolla.
Oulun seudun elinkeinokatsauksen julkaisee Business Oulu ja toimittaa Kaupunkitutkimus TA Oy.