Teollisuuden uusien tilausten arvo oli maaliskuussa 20,4 prosenttia vuoden takaista suurempi. Myös teollisuustuotanto kasvoi 3,6 prosenttia helmikuusta ja peräti 7,8 prosenttia vuodentakaisesta, Tilastokeskus kertoo.
– Teollisuusyritysten nousuun kääntyneet odotukset ovat alkuvuoden aikana alkaneet vahvasti konkretisoitumaan tilauksiksi, sanoo tiedotteessa Suomen Yrittäjien johtava ekonomisti Petri Malinen.
Keskuskauppakamarin pääekonomisti Jukka Appelqvist kuvailee, että tuoreet luvut ovat kohtalaisia.
– Ei näin hyviä kylläkään, sillä muutosprosenttia sotkee viime vuoden lakko, hän sanoo X-päivityksessään teollisuuden tilausten kasvusta.
Malinen toteaa, että presidentti Donald Trumpin huhtikuussa aloittama tullisota ei näy vielä maaliskuun tiedoissa, mutta on selvää, että se tulee jarruttamaan teollisuuden kasvua meneillään olevasta 90 päivän neuvottelutauosta huolimatta.
– Pahimmillaan kasvu hiipuu pois tullien vuoksi, sillä tullit ovat Suomelle hyvin haitallisia Yhdysvaltojen ollessa yksi Suomen tärkeimpiä vientimarkkinoita, Malinen muistuttaa.
Suurin ongelma talouskasvun, investointien ja viennin kannalta on kuitenkin arvaamattoman tulli- ja kauppapolitiikan takia menetetty luottamus ja sen synnyttämä epävarmuus.
– Epävarmuus on jopa suurempaa myrkkyä taloudelle kuin mahdolliset tullit, varoittaa Malinen.
Globaalin epävarmuuden keskellä merkittävää vetoapua ei voi odottaa myöskään Ruotsista, Saksasta tai muualta EU:sta.
– Tilannetta pahentaa riski siitä, että Yhdysvaltojen Kiinalle asettamat korkeat tullit ohjaavat kiinalaista tuotantoa Eurooppaan. Tämä kiristäisi hintakilpailua Euroopassa ja heikentäisi suomalaisten yritysten asemaa myös EU:n sisämarkkinoilla.
Malisen mukaan Suomi on sen tosiasian edessä, että kansainvälinen kauppa on kääntymässä uuteen asentoon.
– Arvaamaton, tosiasioihin perustumaton ja osittain mielivaltainen kauppasota tuhoaa muutenkin haurasta ja hidasta talouden elpymistä, hän sanoo.
Kohtalaisen hyviä lukemia. Ei näin hyviä kylläkään, sillä muutosprosenttia sotkee viime vuoden lakko.
Tuotantoa saattoi piristää myös Trumpin tulleja edeltänyt varastojen täydentäminen. Mutta sitä on vaikea tietää tässä vaiheessa varmasti. pic.twitter.com/odCeDNz48H
— Jukka Appelqvist (@JukkaAppelqvist) May 9, 2025