Teollisuuden uusien tilausten arvo oli Tilastokeskuksen mukaan 3,4 prosenttia pienempi kuin vuotta aikaisemmin. Tammi – lokakuussa tilaukset vähenivät 5,8 prosenttia vuoden takaisesta.
Päätoimialoista uudet tilaukset vähenivät eniten tekstiiliteollisuudessa, jolla uusia tilauksia oli 16,6 prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin. Metalliteollisuudessa laskua oli 5,8 prosenttia sekä paperissa ja paperi- ja kartonkituotteissa 2,6 prosenttia verrattuna viime vuoden lokakuuhun.
Kemianteollisuudessa uusien tilausten määrä puolestaan kasvoi 6,8 prosenttia.
Tilastoa tulkittaessa on muistettava, että voimakkaat heilahtelut ovat kuukausitasolla tyypillisiä. Arvoltaan suuriakaan uusia tilauksia ei jaeta pidemmälle ajanjaksolle, vaan ne kohdistetaan tilastoitavalle kuukaudelle sellaisenaan.
Teollisuustuotanto väheni
Koko teollisuuden työpäiväkorjattu tuotanto oli lokakuussa 3,4 prosenttia pienempi kuin viime vuoden vastaavaan aikaan. lokakuussa. Tammi – lokakuussa työpäiväkorjattu teollisuustuotanto väheni neljä prosenttia vuoden takaisesta.
Kausitasoitettu tuotanto väheni lokakuussa 0,6 prosenttia syyskuuhun verrattuna. Syyskuussa kausitasoitettu tuotanto oli 0,2 prosenttia pienempi kuin elokuussa. Elokuussa tuotanto väheni 0,1 prosenttia edelliseen kuukauteen verrattuna.
Teollisuustuotanto väheni lokakuussa useilla päätoimialoilla. Eniten tuotanto väheni sähkö- ja elektroniikkateollisuudessa, 16,1 prosenttia. Metalliteollisuuden tuotannon määrä väheni 6,5 prosenttia edellisestä vuodesta.
Päätoimialoista tuotanto kasvoi eniten kemianteollisuudessa, 3,9 prosenttia. Metsäteollisuuden tuotanto kasvoi lokakuussa 2,5 prosenttia vuoden takaisesta.
Metallin käyttöaste laski edelleen
Lokakuussa teollisuuden kapasiteetin käyttöaste oli 83 prosenttia eli 0,3 prosenttiyksikköä enemmän kuin vuotta aiemmin. Metsäteollisuuden kapasiteetista oli lokakuussa käytössä 88 prosenttia eli 2,4 prosenttiyksikköä enemmän kuin viime vuoden lokakuussa.
Metalliteollisuuden kapasiteetin käyttöaste oli lokakuussa 83,5 prosenttia, joka oli 1,6 prosenttiyksikköä vuoden takaista pienempi.