Optimistisimmin tulevaisuuteen suhtautuvat Kauppalehden mukaan palvelualan yritykset, mutta marraskuun kyselyyn verrattuna muutos on suurin teollisuudessa ja rakentamisessa.
Teollisuus- ja rakennusalan yrityksillä menee myös paremmin kuin vuosi sitten, ja nyt odotukset tuotannon kehityksestä ovat kääntyneet kasvuun. Selvä nousu on tilauskannan ja kotimaisten tilausten kasvuodotuksissa.
Kauppalehden kysely ennakoi myös työllisyyden paranevan, sillä uusia työntekijöitä rekrytoivia yrityksiä on aiempaa enemmän.
Kaupalle ja palvelualoilla puolestaan ennakoidaan pientä kasvua. Tunnelmat ovat parantuneet hieman marraskuusta.
Palvelualalla tilanne on kuitenkin heikompi kuin viime vuonna, vaikka odotukset ovat muita aloja korkeammalla. Kaupan alalla tilanne on hitusen parempi kuin vuosi sitten ja odotukset vähän aiempaa valoisammat.
Taloustutkimuksen tekemässä kyselyssä haastateltiin noin 600 pienen ja keskisuuren yrityksen johtavassa asemassa olevaa henkilöä.
Kyselyn perusteella tehty tulevaa kolmea kuukautta luotaava indeksi on nyt noussut 54,3 pisteeseen, kun marraskuussa indeksi oli 52,1 pistettä. Yli 50 pisteen lukema osoittaa kasvua, alle 50 pisteen lukema supistumista.