TEM: Työvoimapula sote-alalla alkaa helpottaa

Työ- ja elinkeinoministeriön tuoreimman Ammattibarometrin mukaan sosiaali- ja terveysalalla työvoimapula näyttäisi olevan helpottumassa.

Terveydenhuoltoalalla on ministeriön mukaan ollut pulaa työvoimasta viimeisen kolmen vuoden ajan, mutta nyt tilanne näyttäisi olevan tasoittumassa. Kun aikaisemmin esimerkiksi sairaanhoitajista on ollut pulaa koko maassa, uusimmassa barometrissa on jo alueita, joilla sairaanhoitajista on tulossa jopa ylitarjontaa.

Ministeriön mukaan jatkuvana kehityssuuntana on ollut, että työvoimapulasta kärsivien ammattien lista lyhenee ja lista ylitarjonta-ammateista kasvaa. Tällä hetkellä ylitarjontaa on myös sellaisissa ammateissa, joissa vielä vuosituhannen alussa oli pulaa työvoimasta, kuten elektroniikka-asentajat ja rakennusalan työntekijät.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Työmarkkinoiden tilanne myös vaihtelee maan eri osissa. Esimerkiksi erityisopettajista on suurta pulaa Uudellamaalla ja Varsinais-Suomessa, kun taas Etelä-Savossa, Keski-Suomessa ja Etelä-Pohjanmaalla erityisopettajien työmarkkinat ovat tasapainossa.

Myös ravintola- ja suurtaloustyöntekijöistä, hitsaajista ja fysioterapeuteista on osassa maata pulaa, kun taas toisaalla työvoimassa on suurtakin ylitarjontaa.

Yleissihteerin ammatissa työvoimaa on tarjolla enemmän kuin töitä kaikkialla. Johdon sihteerien ylitarjonta on erityisen suurta Etelä-Suomessa, mutta muuallakin Suomessa heistä on jonkin verran ylitarjontaa.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Puhelin- ja asiakaspalvelukeskusten myyjien kohdalla vain Hämeessä alan työmarkkinat ovat tasapainossa. Muuten puhelin- ja asiakaspalvelukeskusten myyjistä on pulaa koko maassa, ja seuraavan puolen vuoden aikana kysyntä todennäköisesti vain kasvaa.

Ministeriön arvion mukaan kysyntä työvoimasta tulee vähenemään lähiaikoina muun muassa rakennusalan avustavissa tehtävissä sekä yleissihteerien ja matkatoimistovirkailijoiden ammateissa.

Ammattibarometri-järjestelmään on koottu työ- ja elinkeinotoimistoissa tehdyt arviot noin 200:sta työelämän keskeisestä ammatista.

Mainos