DNA:n petostentorjuntapäällikkö Ilkka Tuominen muistuttaa, että huijaukset ovat teollistuneet ja niiden tunnistaminen on entistä vaikeampaa. LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN

Teleoperaattorin mukaan huijaaminen on teollistunut

DNA on estänyt 35 miljoonaa huijausyritystä neljässä vuodessa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Lisäksi yhtiö esti viisi miljoonaa huijaustekstiviestiä viimeisen puolentoista vuoden aikana.

DNA:n petostentorjuntapäällikkö Ilkka Tuominen muistuttaa, että huijaukset ovat teollistuneet ja niiden tunnistaminen on entistä vaikeampaa. Siksi tietoisuus erilaisista huijauksista on tärkeää.

Operaattorit estivät vuoden 2023 loppupuolella suomalaisten matkapuhelinnumerojen vapaan käytön ulkomailta Suomeen soitetuissa puheluissa, minkä seurauksena huijauspuhelut tulevat nykyään useimmin ulkomaisista suuntanumeroista.

Koska huijauspuhelumäärää on saatu rajoitettua, käyttävät huijarit entistä enemmän tekstiviestejä, joissa käytetään huijauslinkkejä tai huijareiden hallussa olevien liittymien numeroita. On hyvä muistaa, että organisaatiot voivat suojata tekstiviestien lähettäjätunnukset rekisteröimällä ne Traficomin ”SMS Sender ID” -palveluun.

Teknologiakehitys on auttanut myös huijareita, ja huijauksia tehdään entistä enemmän. Samalla niiden tunnistaminen on tullut vaikeammaksi.

– Huijaaminen on teollistunut, ja huijauksia tehtaillaan jatkuvasti. Kun huijaukset karsitaan joltain reitiltä, etsivät huijarit uuden. Huijausyritykset ovat niin tuottoisia, että niistä on valitettavasti mahdotonta päästä kokonaan eroon. Huijaaminen on kansainvälistä bisnestä, ja huijaukset kohdistuvat sinne, missä ne ovat tuottoisimpia, Tuominen lisää.

On tärkeää, että ihmiset ovat tietoisia erilaisista huijaustekniikoista ja osaavat suhtautua saapuviin viesteihin terveen kriittisesti. Huijarit personoivat yhteydenottojaan ja muokkaavat huijausten sisältöä eri sesonkien ja juhlapäivien mukaan, joten valppaus on välttämätöntä.

– Salasanoja tai pankkitunnuksia ei koskaan saa antaa eteenpäin, ja viestien lähettäjät ja linkit on syytä tarkistaa ennen klikkaamista. On myös hyvä muistaa, että huijarit hyödyntävät pinnalla olevia ilmiöitä, kuten veronpalautuspäiviä, alennusmyyntejä tai vaikkapa lähestyvää ystävänpäivää.

– Lahjasesonkien verkkokauppa- ja pakettiliikenne aktivoi aina myös huijarit. Huijarit yrittävät mukailla rekisteröityjä tekstiviestien lähettäjätunnuksia monin tavoin muun muassa välilyönnein tai pieniä ja isoja kirjaimia hyödyntämällä, joten tarkkuus on välttämätöntä. Oikeissa lähettäjätunnuksissa ei ole kirjoitusvirheitä, Tuominen jatkaa.

Pakettitoimitushuijausten lisäksi huijausviestejä lähetetään yleisesti esimerkiksi pankkien, verottajan ja Traficomin nimissä. Valitettavasti myös operaattorien nimissä.

Yritysten kannattaa kouluttaa henkilöstöään tietoturvalliseen toimintatapaan

– On myös hyvä muistaa toimitusjohtaja- ja sijoitushuijaukset, joissa rikolliset esiintyvät yrityksen edustajina ja yrittävät painostaa työntekijöitä tekemään maksusuorituksia. Yritysten on hyvä valmistaa henkilöstöään tällaisiinkin tilanteisiin, Tuominen toteaa.

Myös pankkitunnusten käyttö eri palveluissa voi altistaa yrityksen tiedot vuotamiselle, erityisesti jos työntekijät epähuomiossa tunnistautuvat huijaussivustoille.

– Vaikka luulet tekeväsi vasta tunnistautumista jonkun muun palvelun käyttöön, on huijari pankkitunnuksesi saadessaan jo puolimatkassa pankkiin, jos tunnistaudut huijarin sivustolla. Siksi kannustamme käyttämään Mobiilivarmennetta muualle kuin pankkipalveluihin tunnistautuessa. Olisi hyvä, että jokaisella olisi käytössään kaksi erilaista tunnistautumistapaa, Tuominen sanoo.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)