Telan Siimes: Eläketurvasta voitava päättää kansallisesti

Työeläkevakuuttajat Telan toimitusjohtaja Suvi-Anne Siimes vaatii eläketurvaa koskevan päätöksenteon pitämistä kansallisissa käsissä.

Eläketurvasta ja muusta sosiaalipolitiikasta on Euroopan unionissa tähän saakka päätetty pääosin jäsenvaltioissa. EU:n talouskoordinaatio ulottuu kuitenkin yhä vahvemmin myös sosiaaliturvan alueelle. Samalla sosiaalipolitiikkaa halutaan nivoa aiempaa tiiviimmin myös talous- ja rahaliiton uudistamiseen ja vakauttamiseen.

– Työeläkkeissä on kyse jo liki 1,5 miljoonan suomalaisen toimeentulon perustasta. Työeläkejärjestelmää ja työeläkevakuuttajia koskevaa lainsäädäntöä on siksi kehitettävä omista lähtökohdistamme käsin myös tulevaisuudessa, Siimes sanoi perjantaina Telan seminaarissa Sosiaalipolitiikan muutos syventyvässä talous- ja rahaliitossa.

Siimeksen mukaan EU on oikeutetusti huolissaan jäsenmaidensa julkisesta taloudesta ja eläkejärjestelmien kestävyydestä. Jäsenvaltioiden taloudellinen ja sosiaalinen kehitys eriytyvät ja eriarvoisuus kasvaa.

– Koko Euroopassa tarvitaan pidempiä ja myös parempia työuria. EU:ssa lakisääteisten eläkejärjestelmien pitkän aikavälin rahoituksen kestävyyttä on parannettava, jotta kansalaisille annetuista eläkelupauksista ja riittävästä vanhuudenturvasta pystytään pitämään kiinni myös jatkossa, Siimes muistutti.

Komissio haluaa lisätä valvontaa, yhteisvastuullisuutta ja vankempia ohjauskeinoja unionin sosiaalipolitiikkaan. Sosiaalipolitiikan avulla halutaan tasata suhdanteita ja sen odotetaan myös tuottavan uusia edellytyksiä talouskasvulle.

– Työeläkejärjestelmän tehtävänä ei kuitenkaan ole suhdanteiden tasaaminen vaan kansalaisten vanhuudenturvasta huolehtiminen. Eläkkeet on maksettava suhdanteista riippumatta. Talouksien tasapainottamiseen ja suhdanteiden tasaamiseen on siksi käytettävä muita keinoja. Eläkepolitiikan harmonisointi EU:ssa johtaisi todennäköisesti ansioihin perustuvien työeläkkeiden merkityksen vähenemiseen meillä Suomessa, Siimes huomautti.

Mainos