Teknologiateollisuus ihmettelee miksi valtiovarainministeri Rinne haluaa leikata kasvua

Teknologiateollisuuden toimitusjohtaja Jorma Turunen yllättyi vuoden 2015 talousarvioehdotuksessa esitetystä Tekesin avustusten leikkauksesta.

Valtiovarainministeriön vuoden 2015 talousarvioehdotuksessa esitetään jälleen Tekesin avustusten leikkaamista.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Teknologiateollisuus ei hyväksy kasvun edellytysten leikkaamista. Valtiovarainministeri Rinne on puhunut paljon kasvun edellytysten aikaansaamisesta. Avustusrahoille olisi käyttöä varsinkin nyt, kun ict-alan rakennemuutos moukaroi monia paikkakuntia, Teknologiateollisuuden toimitusjohtaja Jorma Turunen toteaa tiedotteessaan.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Hän muistuttaa, että tänä vuonna avustukset ovat jo vähentyneet 40 miljoonalla eurolla. Ensi vuodelle esitetään nyt 30 miljoonan euron lisäleikkausta.

– Juuri avustuksilla rahoitetaan uudet innovaatiot, ei lainalla, Turunen painottaa.

Mainos