Työpäivien vähäisyydestä huolimatta myynti nousi lähes viisi prosenttia. Alkuvuonna myynti lisääntyi kuusi prosenttia.
Kevään aikana kasvu kiihtyi teollisuuden tuotteiden ja palveluissa (+9 %). Ensimmäisellä vuosipuoliskolla alan myynti lisääntyi kahdeksan prosenttia.
Myös raaka-aineiden myynti jatkoi selvässä nousussa. Toimialan myynti kohosi toisella neljänneksellä kahdeksan ja koko alkuvuoden aikana 12 prosenttia edellisestä vuodesta.
Edellistä vuotta heikommin pärjäsivät kuluttajatuotteet, joiden myynti pieneni prosentin verran toisella neljänneksellä ja lähes kaksi prosenttia alkuvuoden aikana.
– Kuluvasta vuodesta tulee toinen perättäinen vahvan kasvun vuosi tekniseen kauppaan. Viime vuonna rakentaminen veti toimialaa ylös, tänä vuonna teollisuus on ottanut vetovastuun. Teknisen Kaupan suhdannebarometrin perusteella kasvu jatkuu hyvänä myös toisella vuosipuoliskolla, Teknisen Kaupan Liiton toimitusjohtaja Markku Uitto sanoo.