Tekes pitää Sotkamo Silverin hanketta merkittävänä askeleena kohti tulevaisuuden kaivosta

Tekes on myöntänyt Sotkamo Silverille mahdollisuuden saada lainaa 9,4 miljoonaa euroa.

Innovaatiorahoittaja Tekes on myöntänyt kaivosyhtiö Sotkamo Silverille mahdollisuuden saada lainaa 9,4 miljoonaa euroa.

Yhtiön pörssitiedotteen mukaan laina tulee käyttää parhaan mahdollisen teknologian ja teollisen internetin hyödyntämiseen. Eräs tärkeimmistä tavoitteista on lisätä kaivoksen materiaali- ja energiatehokkuutta malmin esirikastuksen avulla.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Lainan edellytyksenä on hopeakaivoshankkeen kokonaisrahoituksen varmistuminen lokakuun loppuun mennessä, eikä sen osuus voi ylittää 70 prosenttia kokonaiskustannuksista.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Hanke toteutetaan yhteistyössä Outotecin, ABB:n, Oulun yliopiston Oulun Mining Schoolin ja Kajaanin ammattikorkeakoulun kanssa.

Hanke kuuluu Tekesin Green Mining -ohjelmaan, jonka päätavoitteena on nostaa Suomi vastuullisen ja kannattavan kaivostoiminnan edelläkävijäksi maailmassa vuoteen 2020 mennessä.

– Sotkamo Silverin projektissa kehitettävä teknologia sekä teollista internetiä hyödyntävä toteutuskonsepti ja pilotoitavat tuotantomenetelmät ovat merkittävä askel kohti tulevaisuuden kaivosta, kertoo tiedotteessa johtaja Teija Lahti-Nuuttila Tekesistä.

Mainos