Suomen talouden vakavia rakenteellisia ongelmia on varmastikin monen mielestä toisteltu jo riittämiin. Tässä kuitenkin lista merkittävimmistä: heikko tuottavuuskehitys, muista pohjoismaista 15 vuotta jälkeen jäänyt talouskasvu, nopeasti heikkenevä ikärakenne, räjähtävästi kasvavat sote-menot ja kankeat työmarkkinat. Listaa voi halutessaan jatkaa pitkälle.
Hyvät uutiset ovat ne, että maassamme on hallitus, joka on päättänyt puuttua näihin ongelmiin päättäväisesti. Pääministeri Petteri Orpon johdolla hallitus on lähtenyt toteuttamaan useita rakenteellisia uudistuksia, joilla puretaan kannustinloukkuja, lisätään työllisyyttä sekä parannetaan tuottavuuskasvun edellytyksiä. Tällaiset uudistukset ovat aina poliittisesti vaikeita. Siksi niitä on jätetty liian kauan tekemättä Suomessa, jossa erikoisen tiukka kolmikantainen perinne on estänyt uudistumisen.
Erityisen vaikeaksi kolmikannan haamu tekee lait työmarkkinoiden uudistuksista. Ne ovat aiheuttaneet kiivaita reaktioita ja vastustusta erityisesti SAK:laisen ammattiyhdistysliikkeen keskuudessa. Hallituksen keskeisenä tavoitteena on ollut Suomen talouden kilpailukyvyn parantaminen, työllisyyden, tuottavuuden ja talouskasvun vauhdittaminen sekä julkisen talouden velkaantumisen taittaminen.
Uudistukset sisältävät muun muassa paikallisen sopimisen lisäämistä, poliittisten ja tukilakkojen rajoittamista, irtisanomisen helpottamista sekä ansiosidonnaisen työttömyysturvan porrastamista. Hallitus on aivan oikein perustellut toimia tarpeella mukautua kilpailijamaiden tekemiin uudistuksiin ja saavuttamaan kilpailuetuun sekä turvata Suomen hyvinvointivaltion tulevaisuus.
Ay-liike on nähnyt hallituksen esitykset merkittävinä heikennyksinä työntekijöiden oikeuksiin ja työehtoihin. Erityisesti paikallisen sopimisen lisääminen on herättänyt huolta siitä, että työntekijöiden neuvotteluasema heikkenee. Poliittisten ja tukilakkojen rajoittaminen sekä irtisanomisen helpottaminen ovat myös herättäneet voimakasta vastustusta, kuten myös sosiaaliturvan leikkaamisen ehdotukset.
Vastauksena hallituksen esityksiin erityisesti SAK:lainen ay-liike on pitkin syksyä järjestänyt useita poliittisia toiminta- ja lakkopäiviä, joilla se on testannut jäsentensä valmiutta isompaankin toimintaan jatkossa. Nämä lakot eivät ole olleet perinteisiä työriitoihin liittyviä lakkoja, vaan ne ovat olleet suunnattu nimenomaan hallituksen politiikkaa vastaan. Toistaiseksi suurin lakko nähtiin torstaina 14.12.2023 ja sen arvioidaan aiheuttaneen jopa 100 miljoonan euron suorat ja välilliset tappiot Suomen kansantaloudelle.
Lakot ovat herättäneet julkista huomiota ja ne ovat onnistuneet osittain toimimaan voimannäyttönä ay-liikkeen kyvystä mobilisoida jäsenistönsä. Samalla ne ovat tuoneet julkiseen keskusteluun kysymyksen siitä, mikä on ay-liikkeen rooli Suomen poliittisessa järjestelmässä ja millaisia keinoja sillä on käytettävissään. Ay-liike on myös keksinyt hallituksen uudistuksille iskeviä ja negatiivisia lempinimiä kuten ”lakkosakko”, ”potkulaki” ja ”sairaussakko”.
Vaikka eri puolilta on nähty toiveita jonkinlaisen ”suuren pöydän” tai ”vastaantulon” luomisesta, on hankala nähdä millainen prosessi olisi kyseessä. Eiköhän Suomessa ole tehty jo tarpeeksi ”tasapuolisia paketteja”, joissa pienienkin työmarkkinoittemme kilpailukykyämme parantavien uudistusten vastapainoksi on pitänyt tehdä kilpailukykyämme haittaavia toimia.
Poliittiset lakot kasvanevat talven myötä. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että hallituksessa on valmistauduttu varsin hyvin henkisesti ottamaan ne vastaan. Sama pätee myös yrityksiä. Niissä tunnutaan ymmärtävän laajalti, että nämä kilpailukykymme kannalta välttämättömät uudistukset on vietävä läpi nyt jos koskaan. Sen vuoksi ollaan valmiita kestämään lyhyen tähtäimen tappioitakin. Voinemme siis ennakoida melkoisen levotonta talvea.
Orpon hallituksen ja ay-liikkeen välinen kamppailu työmarkkinauudistuksista kuvastaa laajempia yhteiskunnallisia muutoksia ja jännitteitä globalisoituvassa maailmassa. Se herättää myös kysymyksen saako eduskunta ja enemmistöhallitus säätää lakeja ilman ay-liikkeen lupaa? Taistelu näiden uudistusten läpiviemisestä on samalla myös taistelu Suomen tulevaisuudesta. Jos Suomi ei nyt uudistu, uhkaa se jäädä pysyvästi takamatkalle kilpailijamaihin verrattuna.
Talous on taantumassa
Huonommat uutiset on, että viimeaikaiset talouden indikaattorit ja ennusteet kertovat Suomen talouden olevan taantumassa. Tämä johtuu osin maailmantalouden heikosta vedosta, päämarkkina-alueidemme nollakasvusta sekä keskuspankin kireän korkopolitiikan vaikutuksista. Osin on myös kyse rakenteellisista heikkouksistamme suhteessa vertailumaihin. Osansa on viime vaalikauden sisäpoliittisilla päätöksillä, jossa epäonnistuneen sote-uudistuksen ja valtiontalouden kehyksen rikkomisen vaikutukset kumuloituvat vuosi vuodelta.
Suomen bruttokansantuote (BKT) supistui tämän vuoden kolmannella neljänneksellä 0,9 prosenttia verrattuna edelliseen neljännekseen ja 1,2 prosenttia verrattuna vuodentakaiseen. Valtiovarainministeriön 19.12. antama talousennuste näkee talouden vuonna 2023 supistuvan 0,5 prosenttia ja kasvavan vuonna 2024 vain 0,7 prosenttia. Suomen Pankki ja moni muu ennustaja sen sijaan näkee talouden supistuvan vielä ensikin vuonna. Suomen talouden kokonaistuotanto vähenee kuitenkin kilpailijamaitamme enemmän, mikä on merkittävä negatiivinen signaali maamme taloudellisesta suorituskyvystä.
Suomen talous on perinteisesti nojannut vahvasti vientiin, mutta viime vuosikymmeninä viennin osuus kulutuskysynnästä on laskenut 45 prosentista 30 prosenttiin. Samaan aikaan yksityisen kysynnän osuus on kasvanut. Tämä kertoo Suomen talouden rakennemuutoksesta Nokian ja metsäteollisuuden kultavuosien jälkeen palveluvaltaisemmaksi, mutta se asettaa myös paineita kotimarkkinoiden vahvistamiseen.
Inflaatio on aiheuttanut menneenä vuonna historiallisen suuren reaaliansioiden supistumisen, mutta nyt suunta näyttää kääntyvän. Reaaliansiot ja palkkasumma ovat kasvussa työttömyyden lievästä kasvusta huolimatta. Tämä on positiivinen merkki kuluttajien ostovoiman kehittymisestä ja se voi olla indikaattori talouden kääntymisestä parempaan suuntaan.
Onkin mielenkiintoista huomata, että Suomen talouden nousu saattaa lähteä ensimmäistä kertaa enemmän kotimaisen kysynnän vetämänä kuin investointihyödykkeiden viennin myötä. Tämä korostaa sisämarkkinoiden ja yksityisen sektorin merkitystä talouden vakauttajina ja kasvun lähteinä.
Ei äkillisille veronkorotuksille
Keskuspankkien rahapolitiikka on avainasemassa tämän potentiaalisen kasvun käänteen ajankohdan ratkaisemisessa. Markkinoilla odotetaan keskuspankkien, kuten Euroopan keskuspankin, ryhtyvän kohta deflaation vastaisiin toimiin, jotka voivat edistää talouskasvua ja auttaa Suomea pääsemään pois nykyisestä laskusuhdanteesta. Valtiovarainministeriön talousennuste kasvattaa entisestään selvästi ennustetta julkisen talouden alijäämästä ensi vuodelle ja loppuvaalikaudelle. Tämä on luonnollisesti huomioitava tarkasti talouspolitiikan suunnittelussa.
Tässä vaiheessa ei kuitenkaan tulisi keskittyä hätäisiin säästöpäätöksiin. Erityisesti äkillisiltä veronkiristyksiltä keskellä taantumaa tulisi pidättäytyä. Niillä vain saadaan kysyntä pienenemään entisestään ja lama syvenemään. Tämä kovien veronkiristysten virhe keskellä taantumaa tehtiin Jyrki Kataisen hallituksessa 2011-2015 demareiden vaatimuksesta ja se jatkoi taantumaa useamman vuoden ajan. Sen sijaan hallituksen tulee jatkaa entistä rohkeammin rakenteellisten uudistusten toimeenpanoa ja uusien kasvua, työllisyyttä ja tuottavuutta kasvattavien uudistusten esittämistä.
Uusia merkittäviä finanssipoliittisia päätöksiä veroista ja menoista tulisi tarkastella vasta hallituksen puoliväliriihessä, alkuvuodesta 2025, kun voidaan paremmin arvioida mikä lisävelkaantumisesta oli suhdanneluonteista ja mikä siitä muodostui pysyvämmäksi rakenteelliseksi epätasapainoksi.
Rakenteellisia uudistuksia sen sijaan kannattaa tehdä aina, mutta erityisesti vaikeina aikoina. Jos hallitus haluaa lisäkeinoja, niin tässä olisi tarjolla ainakin kaksi. Työmarkkinauudistusten jatkaminen voisi olla toinen keinoista parantaa talouden rakenteita pitkällä aikavälillä. Yksi lisäuudistus voisi olla yleinen toisinsopimisen oikeus yleissitovalla kentällä: yleissitova työehtosopimus pätisi lähtökohtaisesti, ellei molemmat osapuolet paikallisesti haluaisi sopia toisin työlainsäädännön puitteissa.
Toinen uudistus liittyy verotukseen: kahden miljardin euron siirto työn verotuksesta kulutuksen, erityisesti terveydelle ja ympäristölle haitallisen kulutuksen veroihin. Koska työn verotuksen dynaamiset vaikutukset ovat todennäköisesti suuremmat, niin lopputuloksena olisi enemmän työtä ja enemmän verotuloja.
