Nuoren tamperelaisen Juho Urhemaan yritys Piha-apuri tarjoaa taloyhtiöille ja yksittäisille kotitalouksille esimerkiksi mattojen pesua, maalaustöitä ja ruohonleikkuuta 15–20 euron tuntihintaan.
Hän ei pelkää kilpailua edes Postin kanssa, vaikka konserni laajensi palveluitaan puutarhahoidon puolelle toukokuussa.
– Aluksi hieman kauhistelin sitä. Teen töitä kuitenkin tarkasti ja edullisemmalla hinnalla, jonka takia minut kannattaa valita. Alalla saa olla tervettä kilpailua, Urhemaa kertoo Aamulehdelle.
Piha-apuri perustettiin vuosi sitten, kun Urhemaa oli etsimässä kesätöitä. Nuori mies teki useita työhakemuksia, mutta tuloksetta.
– Työpaikkoja selatessani näin sattumalta mainoksen 4H-yhdistyksen yrittäjäkurssista, johon päätin osallistua. Siitä kaikki sitten lähti.
Tänä vuonna Länsi-Suomen parhaimpana 4H-yrittäjänä palkittu Urhemaa asuu perheensä kanssa Koivistonkylässä Tampereella ja pyörittää liiketoimintaa kotoa käsin. Mukana toiminnassa on myös 19-vuotias isoveli Eetu.
Talvella Urhamaan yritys on tauolla.
– Opiskelen Kalevan lukiossa, joten talvisin haluan keskittyä kouluun. En ota silloin työkeikkoja satunnaisia lumitöitä lukuun ottamatta, Urhemaa kertoo.