Tehyn mukaan esitys lisäisi lakiin runsaasti joustavia työaikajärjestelyjä yritysten ja työnantajayhteisöjen tarpeisiin. Joustoelementtejä ovat muun muassa uusi joustotyöaika, vaihteleva työaika, työaikapankki, jaksotyön ja yötyön käytön laajentaminen, keskimääräisen työajan käyttö, liukuvan työajan laajentaminen sekä säännöllisen vuorokautisen työajan lisääminen.
Tehy pitää erityisen arveluttavana esitystä siksi, että jaksotyön käyttö olisi jatkossa mahdollista sairaaloiden ja terveyskeskusten lisäksi myös kaikissa pääosan vuorokaudesta toimivissa sosiaali- ja terveyspalveluissa. Jaksotyössä ei rajoiteta säännöllistä vuorokautista eikä viikoittaista työaikaa.
– Esitys uhkaa toteutuessaan työntekijän työturvallisuutta, sillä esimerkiksi sosiaali- ja terveysalan ammattilaisilla lyhyen vuorokausilevon sallivan jaksotyön käyttö laajenisi. Pahimmillaan uudistus voi johtaa vapaa-ajan hallinnan menettämiseen, loppuun palamiseen ja ennenaikaisiin eläköitymisiin, sanoo Tehyn edunvalvonta-asiantuntija Maija Wilskman.
– Työaikalailla tulee turvata työntekijöiden oikeus todellisiin lepoaikoihin, jolloin heillä ei ole velvollisuus noudattaa työnantajan ohjeita. Käsitteet tulee selkeästi määritellä Euroopan unionin tuomioistuimen antamien ratkaisujen mukaisesti, Wilskman jatkaa.
Työaikalain uudistaminen on välttämätöntä, jotta työaikadirektiivistä saadut tulkinnat saadaan osaksi kansallista lainsäädäntöä.
Tehy edellyttää, että valmistelua jatketaan kolmikantaisesti ja uudistuksen vaikutukset työntekijän terveyteen ja turvallisuuteen tutkitaan tarkemmin ja arvioidaan esitettyjen muutosten vaikutus työaikasuojelun tasoon.
Jatkovalmistelussa tulee kiinnittää erityistä huomiota varallaolosäännösten uudistamiseen ja nollasopimusten käytön tiukempaan sääntelyyn. Tehyn mukaan varallaoloa, jota ei tällä hetkellä lueta työajaksi, käytetään terveydenhuoltoalalla häikäilemättä hyväksi siten, että se rasittaa kohtuuttomasti työntekijöitä.