Tehy vaatii toimia samapalkkaisuuden edistämiseksi

Sosiaali- ja terveysalan ammattijärjestö Tehy vaatii tulevalla liittokierroksella etenemistä samapalkkaisuusohjelmassa.

Seuraavalle neuvottelukierrokselle naisvaltaiset alat lähtevät takamatkalta. Takana on useita vuosia hyvin maltillisia palkankorotuksia ja julkisella sektorilla kirpaisee etenkin määräaikainen kilpailukykysopimuksen lomarahaleikkaus.

– Kolmikannassa on kyllä sovittu samapalkkaisuusohjelmasta vuosille 2016-2019, mutta se ei ole kovin velvoittava palkkaerojen konkreettisen kaventamisen kannalta. Siksi tasa-arvopainotus tulee ottaa huomioon työmarkkinakierroksella. Nyt kun lähes 10 vuotta jatkunut vaikea taloustilanne on kääntynyt parempaan suuntaan, talouskasvun hedelmien on näyttävä myös koulutetun sosiaali- ja terveysalan henkilöstön ansioissa, toteaa Tehyn puheenjohtaja Rauno Vesivalo.

Tehy määrittelee yksityiskohtaiset tavoitteensa tulevalle liittokierrokselle alkusyksystä, kun sen ammattiosastoille tehdyn tavoitekyselyn tulokset ovat valmiit.

Tehy on kritisoinut sote-uudistuksen valmistelussa ja lausunnoissaan erityisesti henkilöstövaikutusten puutteellista arviointia. Vaikeuksia on ollut myös henkilöstön osallistumisessa muutoksen valmisteluun. Erityisen hankalaa tämä on ollut esimerkiksi Uudenmaan sote- ja maakuntauudistuksen valmistelussa.

– Vaikka työtä koulutetuille osaajille sosiaali- ja terveysalalla riittää, esimerkiksi määräaikaiset työsuhteet, yt-neuvottelut ja sopimusshoppailu uhkaavat lisääntyä sote-uudistuksen seurauksena myös tällä alalla, Vesivalo arvioi.

Mainos