Tehy vaatii selkeitä palkankorotuksia ja lomarahaleikkausten perumista

Suomen suurin sosiaali- ja terveysalan ammattijärjestö Tehy valmistautuu neuvottelukierrokselle ja vaatii selkeitä palkankorotuksia.

Lisäksi lomarahaleikkaukset on peruttava erillisenä toimenpiteenä.

– Talouden kasvuennusteet ovat nyt valoisat ja vienti nousussa. Sosiaali- ja terveydenhuoltoala on jäänyt jälkeen palkkakehityksessä ja julkisen sektorin työntekijöiden ostovoimaa on kiristänyt lomarahojen leikkaus. Edellisten vuosien kaltaiselle maltilliselle palkkapolitiikalle ei näissä suhdanteissa ole enää mahdollisuutta, vaan nyt pitää panostaa työntekijöiden etuihin ja hyvinvointiin. Tarvitaan selkeitä palkankorotuksia ja pidempiaikainen palkkaohjelma, jossa on tasa-arvopainotus, sanoo Tehyn puheenjohtaja Rauno Vesivalo (sd.).

Budjettiriihen yhteydessä hallitus päätti tuloveroalennuksesta, jolla kompensoidaan pieni- ja keskituloisille kilpailukykysopimuksen sisältämää työttömyysvakuutus- ja työeläkemaksun korotusta.

– Tämä turvaa osaltaan ostovoimaa. Verokevennykset pitää kuitenkin kompensoida kunnille täysimääräisinä, jotta kuntien palkanmaksuvara ei heikkene.

Tuloverokevennyksillä ei Tehyn mukaan myöskään voi korvata palkankorotuksia tulevissa työmarkkinaneuvotteluissa.

Kilpailukykysopimus kohteli julkista sektoria rankemmin kuin yksityistä ja on heikentänyt julkisen sektorin työntekijöiden ostovoimaa merkittävästi.

– Lomarahaleikkauksilla on ollut arvioitua negatiivisempi vaikutus paitsi yksittäisten työntekijöiden ja perheiden elämään myös kansantalouteen, Tehy sanoo.

– Ostovoiman parantaminen ja työntekijöiden yhdenvertainen kohtelu edellyttävät, että vuosien 2018-2019 lomarahaleikkaukset perutaan. Lomarahaleikkausten peruuttaminen ei kuitenkaan voi olla osa palkkaratkaisua, vaan itsenäinen toimenpide, jolla korjataan kilpailukykysopimuksen rakenteellista epätasapainoa, toteaa Tehyn edunvalvontajohtaja Else-Mai Kirvesniemi.

Mainos