Tehy on pettynyt sote-ratkaisuun – alueiden määrä liian suuri

Tehy on pettynyt ja huolissaan sote-mallista.

Sosiaali- ja terveysalan ammattijärjestö Tehy on pettynyt sote-ratkaisuun. Tehyn puheenjohtajan Rauno Vesivalon mukaan asiantuntijoita ei kuultu ja alueiden määrä jäi liian suureksi.

– Olemme erittäin huolissamme myös kustannusten karkaamisesta. Pienempi aluemäärä olisi varmistanut järkevän työnjaon ja palveluprosessien porrastuksen alueella. Se olisi myös estänyt alueiden välistä kilpailua ja helpottanut koordinointia. Kun alueita on liian monta, osaoptimointi ja kilpavarustelu voivat jatkua edelleen, toteaa Vesivalo Tehyn tiedotteessa.

Tehy vaatii, että henkilöstövaikutukset on selvitettävä perusteellisesti ennen lopullista päätöksentekoa.

– Kun rakenteista ei nyt näytä kertyvän tavoiteltuja säästöä, on suurena vaarana, että säästöjä haetaan jälleen henkilöstöstä. Näin ei voi olla. Ilman koulutetun sosiaali- ja terveysalan henkilöstön osaamista ja työpanosta uudistusta ei kuitenkaan voi tehdä, sanoo Vesivalo.

Mainos