Thüringenin osavaltiossa sijaitsevasta Hildburghausenin piirikunnasta on muodostunut Saksan pahin koronapesäke.
Piirikunnan kaikki tehohoitopaikat ovat tällä hetkellä käytössä. Tehohoitopaikkoja on yhteensä kahdeksan, kertoo uutissivusto focus.de.
Kahdeksasta tehohoitopotilaasta kaksi on sairastunut koronaan, ja he saavat happihoitoa.
Hildburghausenin epidemiatilanne on heikentynyt entisestään. Uusien tartuntojen määrä sataatuhatta asukasta kohden viikon aikana nousi perjantaina vajaaseen 630 tapaukseen. Torstaina ilmaantuvuus oli 602,9.
Piirikunnassa otettiin käyttöön tiukat sulku- ja rajoitustoimet tällä viikolla. Alueella on ulkonaliikkumiskielto ja koulut sekä päiväkodit on suljettu.
Tartuntatautien asiantuntijalaitos Robert Koch -instituutin mukaan Saksassa varmistui perjantaina uusia koronavirustartuntoja yli 22[nbsp]000 kappaletta.