Arkkitehti ja tekniikan tohtori Harri Hautajärven mukaan asumisen laatu on heikentynyt viime vuosina. Tämä näkyy esimerkiksi siinä, että asunnoissa on kesällä tuskallisen kuuma.
– Suurimmissa kasvukeskuksissa asuntosuunnittelusta- ja tuotannosta sekä osittain kaupunkisuunnittelusta, on tullut sijoittajavetoista toimintaa, hän sanoo Talouselämälle.
Hänen mukaansa nykyään rakennetaan runkosyvyydeltään syviä kerrostaloja, joissa huoneistojen määrä porrastasannetta kohti maksimoidaan. Rakennuksissa on mahdollisimman paljon pieniä ja kuilumaisia asuntoja, joihin ei hellepäivinä saa läpivetotuuletusta, koska ikkunat avautuvat vain yhteen suuntaan.
Asunnosta voi tehdä kuuman myös lämpösaarekeilmiö, jota Hautajärven mukaan voimistaa liian tiivis ja massiivinen kaupunkirakenne. Ilmiössä on kyse siitä, että tiiviisti sijoitetut rakennukset keräävät auringonsäteilyä ja lämmittävät asuintalot.