Petteri Orpon (kok.) hallitus kaavailee tuulivoiman rakentamiselle alueidenkäyttölakiehdotuksessa vähimmäisetäisyyttä asutuksesta. Nykyisin tuulivoimaloiden tulee olla melusäädösten mukaisesti vähintään 800 metrin päässä asutuksesta. Luonnoksessa hallituksen esitykseksi tuulivoimala tulisi sijoittaa vähintään kahdeksan kertaa tuulivoimalan kokonaiskorkeutta vastaavalle etäisyydelle asutuksesta. Asiasta kertoo Talouselämä.
Tavoitteena on, että hallituksen esitys saapuu eduskunnan käsiteltäväksi syksyllä ja tulee voimaan ensi vuonna. Asia on tärkeä, sillä investointeja tuulivoimahankkeisiin tehtiin esimerkiksi vuonna 2024 yhteensä 1,8 miljardin euron edestä. Suuret voimalarakennelmat on monien mielestä kuitenkin rakennettu liian lähelle asutusta piittaamatta.
Lainvalmistelun tueksi tehdyn Finnish Consulting Groupin (FCG) selvityksen mukaan tuulivoimaloiden etäisyysvaatimusten kasvattaminen 8–10-kertaiseksi voimalan kokonaiskorkeuteen nähden, eli noin 2 800–3500 metrin etäisyys asutuksesta, vähentäisi merkittävästi potentiaalisia tuulivoima-alueita ja johtaisi tehottomampien voimaloiden rakentamiseen.
Nykyinen etäisyysvaatimus tuulivoimaloille tarjoaa runsaasti potentiaalisia alueita koko Manner-Suomessa. Pidemmät vähimmäisetäisyydet rajoittaisivat rakentamisalueet käytännössä vain Lappiin, Kainuuseen ja Pohjois-Pohjanmaalle.
Uusiutuvan energian hankkeita Suomessa kehittävän Valoremin Suomen maajohtaja Minna Jukola toteaa, että yritys suhtautuu ehdotukseen kielteisesti. Jukolan mukaan jo nykyinen luvituskäytäntö ottaa paikalliset asukkaat ja paikalliset olosuhteet huomioon hyvin.
– Mitä me olemme nähneet tuotannossa olevissa laitoksissamme, niin meluvaatimukset ja muut erityispiirteet täyttyvät jo nyt hyvin, Jukola kommentoi TE:lle.
Jukolan mukaan järkevä etäisyys, joka mahdollistaisi yhä tuulivoimaloiden rakentamisen, olisi 800–1 000 metriä.
– Tätä suurempi etäisyys voisi vaarantaa yli puolet kaikista tuulihankkeista Suomen sisällä.