Apteekkilain vapauttamista valmisteleva työryhmä on vasta aloittelemassa työtään. Kauppayhtiö Kesko ilmoitti jo olevansa kiinnostunut lääkkeiden ottamisesta omien myymälöidensä valikoimiin.
Talouselämä kertoo, että Kesko aikoo perustaa Oriola-KD:n kanssa sadan myymälän ketjun, jossa yhtiö toivoo jonain päivänä myytävän myös lääkkeitä.
Myös S-ryhmä ja Lidl ovat ilmaisseet kiinnostuksensa lääkkeiden myyntiä kohtaan, mutta pitävät suunnitelmansa vielä toistaiseksi salassa.
– Kaikki mikä vähentää sääntelyä ja antaa tilaa vapaalle kilpailulle on positiivista, toteaa S-ryhmän pääjohtaja Taavi Heikkilä. S-ryhmä toisi itsehoitolääkkeet kauppoihinsa vaikka heti, jos saisi.
– Lidl on myös kiinnostunut. Kaupungeissa ja haja-asutusalueilla kyettäisiin palvelemaan asiakkaita paremmin, mikäli itsehoitolääkkeet olisivat päivittäistavarakaupan valikoimassa, sanoo toimitusjohtaja Lauri Sipponen.
– Parasta olisi vapaa kilpailu niissä rajoissa, jotka katsotaan tarpeellisiksi. Kaikki yhtiöt, jotka täyttävät velvoitteet, pääsisivät mukaan, toivoo Keskon pääjohtaja Mikko Helander.
Hallituspuolueet perustivat apteekkityöryhmän. Ryhmä selvittää missä määrin apteekkilainsäädäntöä olisi mahdollista vapauttaa ja millä aikataululla. Työryhmää johtaa kesällä keskustan ministeriksi nouseva Annika Saarikko.