TE: Finnairin johtaja keskustelisi valtion omistuksesta – haittaa yhteistyötä muiden kanssa

Finnairin toimitusjohtaja Pekka Vauramo haluaisi, että valtio olisi tarvittaessa valmis luopumaan yhtiön enemmistöstä, kertoo Talouselämä.

Finnair aikoo kasvattaa liikevaihtoaan yli viidenneksellä vuoden 2019 loppuun mennessä. Samaan aikaan lentoyhtiöt kuitenkin tekevät yhä tiiviimpää yhteistyötä yli allianssirajojen.

– Nämä muuttavat kilpailukenttää ja alkavat olla aika lähellä meitäkin. Allianssien merkitys vähenee tällaisten toimenpiteiden kautta, Pekka Vauramo arvioi Talouselämän haastattelussa.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Hän muistuttaa, että Finnairilla on hyvin pieni kotimarkkina eikä yhtiöllä ole muilla markkinoilla yksinään kovinkaan paljon myynti- ja markkinointivoimaa.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Omistuksellinen yhteistyö ei kuitenkaan Finnairilta toistaiseksi onnistu, sillä valtio omistaa yhtiöstä enemmistön eli 56 prosenttia.

Vauramon mielestä nyt pitäisi päättää, ollaanko Finnairin omistusta valmiita pienentämään.

– Nyt kun hankkeita ei ole käynnissä, on aika keskustelulle. Kun tai jos niitä on käynnissä, pitää olla kyky tehdä päätöksiä, Vauramo sanoo.

Mainos