TE: Asuntojen hintoihin povataan nousua – ”Kysyntä on palautumassa”

Asuntotarpeen tyydyttäminen edellyttäisi 35 000 uuden asunnon rakentamista vuosittain.
Tornitalo rakenteilla Helsingin Kalasatamassa. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN
Tornitalo rakenteilla Helsingin Kalasatamassa. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

Asuntojen hintoihin on odotettavissa lähivuosina nousua Etelä-Suomen suurissa kaupungeissa, ennustaa Pohjola Rakennuksen pääomistaja Juha Metsälä Talouselämälle.

Tällä hetkellä Suomessa täytyisi rakentaa vuosittain 35 000 asuntoa, jotta asuntotarve saataisiin tyydytettyä. Viime vuonna uusia aloituksia on kuitenkin reilusti alle 20 000. Uudet hankkeet painottuvat pääkaupunkiseudulle, Jyväskylään, Kuopioon, Tampereelle, Turkuun ja Ouluun.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Metsälän mukaan pelkästään pääkaupunkiseudulle tarvitaan vuoteen 2040 mennessä Turun verran uutta asuntokantaa – käytännössä siis noin 125 000 uutta asuntoa.

Valtiovarainministeriön mukaan pitkään alhossa ollut asuntorakentaminen alkaa tänä vuonna toipua. Prosessi on kuitenkin hidas, koska markkinoilla on tarjolla vielä runsaasti asuntoja. Metsälä uskoo silti, että kuluttajien asuntoluottokysyntä on kääntynyt nousuun. Kysynnän kasvua vauhdittavat EKP:n koronlaskut.

Samalla hän ennustaa hintojen nousevan etelän kasvukeskuksissa.

Poimintoja videosisällöistämme

– Lähivuosina uusien asuntojen hinnat nousevat pääkaupunkiseudulla, Turussa ja Tampereella tuhat euroa neliöltä, Metsälä arvioi.

Kaikkialla hinnat tuskin nousevat saman verran. Metsälä huomauttaakin Suomen asuntomarkkinoiden olevan erittäin jakautuneita.

– Asetelma on hienojakoinen: kysyntä on palautumassa postinumeroalue kerrallaan, Metsälä sanoo.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Asuntojen hintoja nostavat etenkin rakennusalan työvoimapula, rakentamisaikaisen rahoituksen hinta sekä kiristyvät määräykset. Rakennusalan yritykset haluanevat myös nostaa katetasoaan markkinoiden elpyessä.

Keskittynyt rakennustuoteteollisuus on myöskin haluton laskemaan hintojaan.

– Näillä eväillä neliölle tulee helposti tonni lisähintaa, Metsälä linjaa.

Vuokralaisen neuvotteluasema on parantunut.
Vuokramarkkinoiden tilanne jatkuu haastavana.
Ekonomistin mukaan datakeskukset voivat piristää myös rakentamista.
Mainos