– Teknologiateollisuuden työantajat ry:n toinen neuvottelukierros alkaa olla loppusuoralla. Teollisuuden työntekijöitä koskeva työehtosopimus on jo voimassa, ja neuvottelutulokset paria sopimusta lukuun ottamatta sovittuna, kirjottaa Teknologiateollisuuden työnantajat ry:n toimitusjohtaja Jarkko Ruohoniemi blogissaan.
Neuvottelukierros alkoi jo elokuun lopussa. Neuvottelut optiovuodesta alkoivat alkusyksystä, mutta osapuolten näkemysten sovittaminen samalle hehtaarille oli hänen mukaansa mahdotonta.
– Pienen hengähdystauon jälkeen siirryttiin täysimittaiselle neuvottelukierrokselle ja tuotiin tekstiesitykset pöytään. Niitä käsiteltiin varsin rakentavassa hengessä, ja vaikeistakin asioista löydettiin osapuolten kesken yhteinen näkemys. Palkkaratkaisu olikin sitten vaikeampi rasti, kirjoittaa Ruohoniemi.
Palkkaratkaisuja neuvoteltiin osapuolten kesken pitkälle tammikuuhun, mutta tulosta ei syntynyt. Lopulta palikat alkoivat loksahdella paikoilleen.
– Teknologiateollisuuden työnantajat ja Teollisuusliitto pääsivät neuvottelutulokseen helmikuun alkupäivinä valtakunnansovittelijan toimistolla, ja samoihin aikoihin saatiin myös Kemianteollisuuden ja Teollisuusliiton ratkaisu. Syntyi vientivetoisen työmarkkinakierroksen päänavaus. Tällä hetkellä yli 400 000 yksityisen sektorin palkansaajaa on jo päänavauksen mukaisten sopimusten piirissä.
Ruohoniemi toteaa, että nyt sitten AKT yrittää yleisen linja ylittämistä massiivisilla lakoillaan satamissa ja kumipyöräliikenteessä.
– Liiton voimakäyttö on häikäilemätöntä. Täytyy myös ihmetellä AKT:n halua kävellä yli Teollisuusliiton, joka kantoi päänavaajana vastuuta vaikeassa tilanteessa. Työmarkkinoille on syntynyt palkkalinja, ja sen pitää riittää myös AKT:lle.
Hänen mukaansa kaikkien teknologiateollisuuden työehtosopimusten mukaan palkkojen tarkistamisesta sovitaan ensisijaisesti paikallisesti.
– Neuvottelujen määräajat vaihtelevat jonkin verran sopimuksesta toiseen, mutta nyt on neuvottelujen aika! Paikallisesti voidaan tarvittaessa sopia myös neuvotteluaikojen pidentämisestä.
Ruohoniemi katsoo, että paikallinen palkkaratkaisu on sekä työnantajan että yrityksen henkilöstön kannalta paras vaihtoehto.
– Avoin keskustelu lisää myös yhteistä ymmärrystä ja vahvistaa osapuolten välistä luottamusta. Yhdessä sovitussa paikallisessa palkkaratkaisussa voidaan ottaa huomioon työpaikan tilanne niin talouden kuin työllisyydenkin näkökulmasta. Samalla on mahdollisuus tarkastella palkitsemista kokonaisuudessaan ja miettiä yhdessä palkantarkistusten oikeudenmukaista kohdentamista, hän kirjoittaa.