Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry:n mielestä hallituksen biotalousstrategia on kunnianhimoinen ja kannatettava. MTK muistuttaa, että biotalouden raaka-aineet ovat maaseudulla ja strategian toteuttajia ovat pääosin vihreiden elinkeinojen yrittäjät.
Strategian tavoitteena on luoda 100.000 työpaikkaa. Tavoitteen toteutuminen edellyttää määrätietoista maaseudun perusinfran ja työllisyyden parantamista, vihreiden elinkeinojen kannattavuuden varmistamista sekä lupakäytäntöjen uudistamista. MTK:n mukaan päätöksiä biotalousstrategian vauhdittamiseksi on tehtävä välittömästi hallitusneuvotteluissa.
Järjestön mielestä Suomen pientieverkko on päästetty erittäin huonoon kuntoon, ja korjausvelka kasvaa. Biotalousalan elinkeinojen, metsä- ja elintarviketeollisuuden raaka-aineiden kuljetukset ovat jo nyt vaikeuksissa. MTK esittää, että hallitus päättää suunnata riittävän määrärahan pienten maanteiden ja yksityisteiden kunnostamiseksi biotalouden kitkattoman toiminnan vaatimalle tasolle.
Ruoan tuotanto on merkittävä osa biotaloutta. Suomalainen maatalous on jäänyt EU:n kannattavuusvertailussa peränpitäjäksi. Tähän on syynä kustannusten raju nousu sekä jatkuvasti kiristyneet tuotantoehdot. Lisäksi tuottajan saama osuus ruuan hinnasta on laskenut jatkuvasti.
Maatalous ei kestä uusia viljelijätukien leikkauksia. Hallituksen leikkauspäätökset on kohdistettu maatalouteen etupainotteisesti. Kevään kehysriihessä päätetyt uudet 21,3 miljoonan euron leikkaukset maatalousbudjettiin vaarantavat uuden ohjelmakauden maatalouspolitiikan tavoitteet. MTK katsoo, että leikkaukset on peruttava. Maatalouden investointivarat ovat lisäksi hiipumassa, mikä hidastaa investointeja biotalouteen.
Biotaloussektorin vauhdittamiseksi hallituksen pitää alentaa turpeen verotus vuoden 2012 tasolle. Turpeen ja metsäenergian käytön lisääminen luo uusia työpaikkoja, vahvistaa kauppatasetta ja vähentää kivihiiliriippuvaisuutta. Biokaasun hyödyntämistä energiantuotannossa on edistettävä.