Tästä Malmin poliisioperaatiossa oli kyse

Poliisin mukaan kiinniotetut henkilöt olivat perimässä velkoja.

Helsingin poliisi sai jouluaattona kello 16 aikaan hälytystehtävän Malmin Karviaistielle. Ensitietojen mukaan paikalla oli nähty mahdollisesti aseistautuneita henkilöitä.

Tehtävälle lähti useampi poliisipartio. Paikan päältä otettiin kiinni viisi henkilöä. Yhdellä oli poliisin mukaan hallussaan porattu starttipistooli. Sen piippu oli porattu auki niin, että pistoolilla olisi voinut ampua luodillisen patruunan. Muilla epäillyillä oli hallussaan erilaisia teräaseita.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Poliisin mukaan kiinniotto sujui rauhallisesti, eikä tapahtumapaikalla kenenkään ulkopuolisen henki tai terveys vaarantunut tehtävän aikana. Henkilöt kuljetettiin Pasilan poliisivankilaan.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Poliisin kuulusteluissa epäillyt ovat kertoneet yhdenmukaisesti, että tarkoitus oli käydä perimässä velkoja aseilla pelotellen, mutta kenenkään henkeä tai terveyttä ei ollut suunnitelmissa vaarantaa. Epäillyt vapautettiin kuulustelujen jälkeen joulupäivänä.

Alustavan esitutkinnan mukaan keneenkään ei kohdistunut konkreettista vaaraa. Poliisin tietojen mukaan kyseessä näyttää olevan yksittäistapaus, eikä tapahtuneeseen epäillä liittyvän järjestäytynyttä rikollisuutta. Kiinniotetut henkilöt eivät ole kantasuomalaisia.

Poliisi kertoo, että tutkintaan jää kolme rikosnimikettä: ampuma-aserikos, toisen vahingoittamiseen soveltuvan esineen hallussapito sekä väärän henkilötiedon antaminen, johon johti epäillyn yritys harhauttaa poliisia antamalla sukulaisen henkilötiedot.

Mainos