Verkkouutiset

Henkilö katsoo esitteitä Kelan palvelupisteessä Helsingissä 15. kesäkuuta 2020. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

Tässä kunnassa joka kymmenes saa toimeentulotukea

Yleisintä toimeentulotuen saaminen oli viime vuonna Vantaalla, Keravalla ja Outokummussa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kela maksoi perustoimeentulotukea yhteensä 718 miljoonaa euroa vuonna 2023. Saajakotitalouksia oli yhteensä reilu 250 000, joissa asui yhteensä 355 000 henkilöä eli 6,3 prosenttia koko Suomen väestöstä.

Kuntien väliset erot ovat kuitenkin hyvin suuria, ilmenee Kelan perustoimeentulotuen kuntatilastosta. Tilaston kymmenen kärjessä painottuvat suurimmat kaupungit.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)

Yleisintä perustoimeentulotuen saaminen vuonna 2023 oli Vantaalla, Keravalla ja Outokummussa, joissa saajia oli vähintään joka kymmenes kunnan asukkaista.

– Suurissa kaupungeissa on usein enemmän työttömyyttä ja nuoria, ja asumiskustannukset ovat korkeampia kuin muualla maassa, mikä kasvattaa niissä perustoimeentulotuen tarvetta, selittää Kelan tutkija Tuija Korpela tiedotteessa.

Harvinaisinta perustoimeentulotuen saaminen puolestaan oli Maskussa, Maalahdella, Pyhännällä ja Ruskolla, joissa saajia oli korkeintaan 1,5 prosenttia kunnan asukkaista.

Vantaalla perustoimeentulotuen saajien osuus kunnan asukkaista oli siis lähes yhdeksän kertaa suurempi kuin Maskussa.

– Useimmilla paikkakunnilla, joissa perustoimeentulotuen saaminen on harvinaista, on melko matala työttömyysaste. Ne ovat myös pienehköjä kuntia, joissa asumiskustannukset ovat luultavasti verrattain matalia, sanoo Korpela.

Toimeentulotuen yleisyys suhteessa väestöön, top 10

Vantaa (11,4 prosenttia)
Kerava (10,6 prosenttia)
Outokumpu (10 prosenttia)
Lahti (9,9 prosenttia)
Helsinki (9,2 prosenttia)
Jyväskylä (9,0 prosenttia)
Tampere (9,0 prosenttia)
Kemi (8,9 prosenttia)
Kotka (8,8 prosenttia)
Turku (8,6 prosenttia)

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)