Tasavallan presidentin tervehdys ulkosuomalaisille: Rauha ja vakaus eivät ole itsestäänselvyyksiä

Viime vuosien epävarmuus maailmalla on näyttänyt, etteivät rauha ja vakaus ole kaikille itsestäänselvyyksiä, toteaa tasavallan presidentti Sauli Niinistö itsenäisyyspäivän tervehdyksessään ulkosuomalaisille.

– Jokainen meistä suomalaisista onkin etuoikeutettu juhlimaan ja kunnioittamaan maamme itsenäisyyttä. Samalla joulukuun kuudes päivä on kunnianosoitus kaikille itsenäisyytemme puolustajille ja sen vaalijoille, Sauli Niinistö toteaa.

Hän huomauttaa, että konfliktit maailmalla sekä epävakaus ovat lisääntyneet viimeisen vuoden aikana entisestään.

– Meidän on syytä mieltää, että epävarmuus ei ole vain hetkessä ohimenevää, vaan joudumme elämään ilmiön kanssa vielä pitkään. Aika vaatii sitä, että ryhdistäydymme yhteistyössä niin EU:n sisällä kuin kansainvälisessä yhteisössäkin. Suomen on yhdessä muiden maiden kanssa toimittava tilanteen rauhoittamiseksi.

– Täydellistä turvallisuutta emme pysty alati muuttuvassa maailmassa saavuttamaan, mutta yhteistyössä voimme vaikuttaa paljon siihen, että kierrettä saataisiin myös rauhanomaisempaan suuntaan. Tässä työssä jokainen rauhaan pyrkivä aloite on tärkeä, tasavallan presidentti toteaa.

– Ensi vuonna juhlimme Suomen itsenäisyyden 100-vuotisjuhlia. Juhlavuoden teema on ”Yhdessä” ja se näkyy niin Suomessa kuin ulkomailla. Juhla on nimensä mukaisesti kaikkien suomalaisten ja Suomen ystävien yhteinen. Ja hyvä niin, koska meitä suomalaisia asuu runsaasti eri puolilla maailmaa, Sauli Niinistö sanoo.

Hän toteaa, että suomalaisuus ei kuitenkaan tunne rajoja – isänmaamme ja kansamme vaatii tänäkin päivänä puolustajiaan ja vaalijoitaan niin koto- Suomessa kuin ulkomailla.

– Se tehtävä on meidän kaikkien yhteinen.

Tasavallan presidentti muistuttaa, että Suomi on lukuisissa kansainvälissä mittauksissa aivan maailman kärkeä.

– Tutkimusten mukaan Suomi on maailman parhaimmistoa muun muassa rehellisyydessä, innovatiivisuudessa, lukutaidossa ja koulumenestyksessä sekä tyttöjen mahdollisuuksissa. Meidät on myös arvioitu maailman vakaimmaksi maaksi. Se on vahva lähtökohta itsenäisyytemme juhlavuodelle.

– Te ulkosuomalaiset olette tärkeitä lähettiläitä maailmalla, jotta isänmaamme ainutlaatuisuus tulee tunnetuksi. Vahvuutemme saatetaan nähdä läheltä katsottuna välillä itsestäänselvyyksinä, mutta ne ansaitsevat kyllä valokeilansa puheissamme ja ajatuksissamme! Toivotan teille kaikille hyvää Suomen 99. itsenäisyyspäivää sekä rauhallista joulun odotusta, tasavallan presidentti Sauli Niinistö sanoo.

Mainos