– Jotta yritysmaailman vapaamatkustajat saataisiin kiinni, tarvittaisiin yrityksiltä maakohtaiset talousraportit, joista kävisivät ilmi yritysten veroluvut niin Sambiasta, Hollannista kuin Suomestakin, sanoo Kepan kehityspoliittinen asiantuntija Eva Nilsson.
Hänen mukaansa Kepan lokakuussa julkaisema ajankohtaiskatsaus veroparatiisitaloudesta kertoo karua kieltä verovälttelyn yleisyydestä.
Kepan mukaan verovälttely murentaa pohjaa hyvinvoinnilta kaikkialla. Suomessa yritysten verovälttely aiheuttaa vuosittain 320 miljoonan euron tappiot.
Järjestön mukaan taloustietojen raportoiminen maakohtaisesti toisi verovälttelyn päivänvaloon ja nostaisi yritysten kynnystä pakoilla verovastuutaan.
– Suomi sitoutuu hallitusohjelmassaan edistämään maakohtaisten tilinpäätöstietojen julkistamista. Nyt hallitukselta odotetaan sanojen lisäksi tekoja. Suomen tulisi ajaa asiaa eturintamassa EU-tasolla. Mikäli asiasta ei päästä sopuun EU:ssa, tulee Suomen ottaa käyttöön vastaava kansallinen käytäntö kansainvälisesti toimiville suomalaisyrityksille, Nilsson toteaa.
Maakohtaisesta talousraportoinnista on neuvoteltu viime viikkoina EU:n ministerineuvostossa. Aloite uhkaa kuitenkin vesittyä veroparatiiseina tunnettujen EU-maiden toimesta, ellei sen taakse saada rohkeita puolustajia.
Kepa ry on yli 300 kansalaisjärjestön kattojärjestö ja globaalien kehityskysymysten asiantuntijajärjestö.