Taru Tujunen TE:ssä: Neljän keskisuuren sijasta voi tulla kuusi pientä puoluetta

Kokoomuksen puoluesihteerin Taru Tujusen mukaan yhteiskuntaan on tullut perussuomalaisten esiinmarssin myötä uusia poliittisia jakolinjoja.

– Kolmen suuren puolueen hegemonia on ohi. Elinkeinorakenteen ja työelämän muutos sekä yhteiskunnan lokeroituminen voivat johtaa siihen, että joskus tulevaisuudessa meillä onkin vaikkapa kuusi pientä puoluetta, Taru Tujunen sanoo uusimmassa Talouselämä-lehdessä

Hänen mukaansa silloin olisi vielä nykyistäkin vaikeampaa rakentaa päätöksiin pystyviä enemmistöhallituksia.

– Puolueiden pitää löytää uusia tapoja tehdä asioita yhdessä.

Tujunen myötää, että on varmaan totta, ettei hallitus saa joka asiasta parhaita tyylipisteitä. Hänen mielestään hallitusta on syytä arvioida myös lopputuloksesta.

– Kuinka moni hallitus on tehnyt yli viiden miljardin euron leikkaukset tai rakenneuudistuksia? Niitä ei ole monta.

Kolmen miljardin euron lisäsopeutuksen testamenttaamisesta seuraavalle hallitukselle Tujunen sanoo, että ihan samalla tavalla loppuvuonna sovittu rakennepaketti oli kasa päätöksiä, joita pannaan täytäntöön vielä vaalien jälkeenkin.

SDP:n puheenjohtajakisan vaikutuksesta hallituksen pystyssä pysymiseen – jos Jutta Urpilainen sen häviää – Tujunen sanoo, että tämä on heidän puheenjohtajakisansa.

– Niitä aina välillä käydään. Se kuuluu demokratiaan. Ei vastuukantajapuolueen henkinen luonne muutu yhden puheenjohtajakisan takia.

Mainos