Kansanedustaja Pia Kauma (kok) kertoi Helsingin Sanomien haastattelussa, että edustajien tulee herättää keskustelua asioista, jotka ihmisiä puhuttavat.
Hän ei ole ensimmäinen, joka peräänkuuluttaa ”avointa keskustelua”. Keskustelua halutaan milloin mistäkin. Erityisen helposti sitä irtoaa, jos vallankäyttäjä ensin möläyttää jotain, josta voi provosoitua. Loppu sujuu ihan itsestään.
Usein esitetään, että Suomessa ylipäätään pitäisi keskustella ja ilmaista mielipiteitä enemmän. Suomalaiset maailman parhaiten vaikenevina kansalaisina ovat ehkä tarvinneetkin tämäntyyppistä tuuppimista.
Ja onhan sananvapaus vapauksista kauneimpia. Välillä kuitenkin vaikuttaa siltä, että se on ymmärretty väärin. Nyt kun bittiavaruus tarjoaa määräämättömästi tilaa kaikenlaisille avauksille ja mielipiteille, sekaan luonnollisesti mahtuu runsaasti myös myös aivopieruja, möläytyksiä ja harmitonta tyhjänpäiväisyyttä.
Mutta onko tarpeen sanoa koko ajan kaikesta jotain? Olisiko niin, että ihan jokainen mielipide ei olekaan arvokas? Pitäisikö jotkut näistä arvottomista ja heikoimmin perustelluista ”mielipiteistä” osata kollektiivisesti vaieta kuoliaaksi?
Palaface sivuaa aihetta seuraavasti biisissä Muista!:
Päät jääs jengi lähinnä säätää,
on jäätävä nähdä tätä lätinän
määrää
mä luulen et sun vapahtajas
kävi jo täällä
lähti lataa ku sul ei ollu twitteri
päällä.
Mielipiteiden täyttämässä mediatodellisuudessa pitäisi kyetä erottamaan toisistaan esimerkiksi lätinä, provokaatio ja vaikkapa turhautumisen purkaukset. Toisinaan ihmiset saattavat haluta keskustella vain irtautuakseen päähänsä pesiytyneestä jumituksesta. Kun on saanut oksentaa hetken pahaa oloaan, koko asia häipyy mielestä. Tässä tapauksessa voi olla turhaa, jos joku toinen jatkaa ”keskustelua”.
Toisinaan ”keskustelun herättäminen” vaikuttaa ainoastaan kiertoilmaukselta sille, että halutaan tarjota vastakkaisia kantoja edustaville mahdollisuus kaivautua syvemmälle poteroonsa. Ja poteroasemointia synnyttävät aiheet on helppo tunnistaa.
Kansanedustaja Kauman mielestä tarvittiin lisää keskustelua sosiaaliturvasta, maahanmuuttajista ja lastenvaunuista. Ja sitähän todella saatiin. Vaan mihin keskustelussa päädyttiin? Mitä siitä jäi käteen? Paitsi valtava määrä kaunaista nokittelua verkkoon?
Mielipiteenilmaisun ja sananvapauden toisella puolella siintää mielestäni vastuu. Muuten tulee ainoastaan avanneeksi Pandoran lippaan eikä voi kuin pahoitella käyttäen perusteena tuota jo varsin kulunutta hokemaa keskustelun tärkeydestä.
Eveliina Talvitie on toimittaja, tietokirjailija ja viestintäpäällikkö.