Professori Touko Perkon syksyn teoksessa Kaksi vapaussotaa. Viha, vallankumous terrori ja uuden alku 1905-1919 (Atena) käsitellään Suomessa vuoden 1905 suurlakosta alkaen kuultua rajua vihapuhetta. Taisteluhengen lietsominen johti väkivaltaisuuksiin ja 1918 sodaksi terroreineen, teloituksineen, kostoineen ja vankileireineen.
Professoria on harmittanut, että 1917-1918 väkivalta on nähty ilmiönä, joka ”vain tapahtui”. Perkon mukaan vuosisadan alun työväenliikkeen agitaattorien toiminnasta ei ole paljoakaan muisteltu heidän työnsä keskeistä sisältöä, joka oli vihankylvö.
Kirjan nimi kahdesta vapaussodasta tulee Kymintehtaiden kapinallisilta. He pitivät monien muiden punaisten tavoin sotaansa myös vapaussotana ja kutsuivat punakaartilaisia vapaussotureiksi.
Touko Perko toteaa useimpien suomalaisten suhteen 1918 sotaan perustuvan Väinö Linnan kaunokirjallisen teoksen Täällä Pohjantähden alla kahteen ensimmäiseen osaan. Pohjantähti siirsi sivuun Ilmari Kiannon Ryysyrannan sisällissodan kaunokirjallisena taustoittajana.
– …tunteita korostava, kanonisoitu ”pohjantähteläisyys” hallitsee liiaksi myös nykyistä historiankirjoitusta, jossa hävinneen osapuolen kärsimysten ymmärrys näyttää olevan pääasia. Tällä puolestaan häivytetään sodan syttyminen ja se, että sisällissota on aina terroria, johon sodan kaikki osapuolet tukeutuvat joko valtaa saadakseen tai turvatakseen aikaisemmin saamansa valta-aseman, Touko Perko kirjoittaa.
Professorin mukaan Pohjantähden ”kertomus maaseudun kärsivistä ihmisistä vei lukijan mukanaan mutta samalla peitti alleen sen, mistä oikein oli kysymys”. Linna ei kirjoittanut kehystä, joka olisi taustoittanut kertomuksen ja ”käsitteli sodan valkoista puolta osin karikatyyrisin keinoin, millä myös oli vaikutusta”.
– Linnan suuria virheitä oli se, että Pohjantähti vääristi kuvaa punakapinan sosiaalisesta taustasta. Kapinan pääsyy ei suinkaan ollut torpparien eikä mäkitupalaisten tyytymättömyys vaan vallankumouksen päämoottorina olivat teollisuuspaikkakuntien tehdastyöläiset ja työttömiksi jääneet vallityöläiset, joita oli – isoina joukkoina kun esiintyivät – helpompi agitoida vallankumousoppeihin ja sosialismin tavoitteisiin.
Yksipuolisena vertailuna, jonka ”tarkoitus oli varmistaa se, että katsojien sympatiat pysyivät punaisella puolella”, Perko mainitsee myös vuoden 2018 Anneli Kannon ja KOM-teatterin näytelmän Veriruusut.
– Kirjallisuutemme klassikoksi nousseen Pohjantähden vaikutus on ollut niin vahva, että historiantutkijoiden yritykset muuttaa sen luomaa kokonaiskuvaa ovat jääneet jotenkin ponnettomiksi.
Valtajulkisuus ja kustantaja määrittelivät aikanaan Pohjantähden perusteemaksi sodan syiden kuvauksen.
– Linnan itsensä mielestä määritelmä oli liian ahdas, parempi olisi puhua ”historiaan projisoidusta elämännäkemyksestä”. Tätä hän korosti heti trilogian ensimmäisen osan ilmestymisestä lähtien. Tähän toteamukseen on helppo yhtyä, Touko Perko toteaa.
LUE MYÖS:
”Pohjantähti johdatti liian punaiseen historiakäsitykseen” (VU 29.12.2020)
Väinö Linnan muistelut julki: Kyllä siinä oli oma luokkatunne mukana (VU 22.10.2020)
Väinö Linnaa puolustetaan ja suojellaan – turhaanko? (VU 13.9.2020)
Rankka tutkimus 1918 sodasta sivuutettu – näin leireillä kuoltiin (VU 24.5.2018)
Lasse Lehtinen: Väinö Linna johti vakavasti harhaan kokonaisen sukupolven (VU 24.1.2018)
