Verkkouutiset

Tarkastuksessa havaittiin muun muassa tuennan ja lukituksen puutteita sekä puutteita ristikoiden nurjahdustuennassa. / HEIKKI SAUKKOMAA / LEHTIKUVA

Tarkastus Espoon turmasta: Muissa silloissa useita puutteita

Tapiolan väliaikaiset sillat pysyvät toistaiseksi suljettuina.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Espoon kaupunki tilasi ulkopuoliselta toimijalta tarkastuksen Tapiolan väliaikaista silloista aiemmin toukokuussa sattuneen onnettomuuden seurauksena. Selvitys ei kattanut sortunutta siltaa, jonka tutkinta on Onnettomuustutkintakeskuksen vastuulla.

Ulkopuolisen tarkastajan lausuntojen mukaan telinesilloissa on korjausta ja lisätarkastuksia vaativia asioita. Tapiolan tilapäiset sillat pidetään toistaiseksi suljettuina.

Ulkopuolinen tarkastus on tehty kaikille Merituulentien ja Itätuulenkujan välisille tilapäisille silloille, jotka kaupunki sulki 12. toukokuuta. Lisäksi kaupunki ja telinetoimittajat ovat tehneet omia tarkastuksiaan.

Tarkastuksessa havaittiin muun muassa tuennan ja lukituksen puutteita sekä puutteita ristikoiden nurjahdustuennassa. Lisäksi todettiin, että suunnitelmia ja laskelmia on tarkennettava.

Osa silloista on kaupungin ja osa yksityisten rakennustyömaiden tilaamia. Espoon kaupungin mukaan kaikki toimijat ovat jo tehneet välittömiä korjauksia silloilla. Telinesiltojen tulevan käytön laajuudesta ja liikkumisjärjestelyistä neuvotellaan telinetoimittajien ja alueella toimivien yksityisten rakennustyömaiden kanssa.

Siltojen käyttöönoton edellytyksenä on uusi ulkopuolinen tarkastus, jossa todetaan tehtyjen korjaustoimenpiteiden riittävyys.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)