Tanskassa syntynyt voitti Suomessa syntyneiden 112500 euron hevoskisan

Raviurheilun keväinen tunnistusskandaali johti erikoiseen lopputulokseen.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Prikaatikenraali Antti Lehtisalon kasvattama ori Lewis Ale voitti lauantaina kolmevuotiaiden Suomessa syntyneiden lämminveristen ravureiden vuoden pääkilpailun. Tampereella ajetun Kriteriumin ensimmäinen palkinto oli 112 500 euroa.

Lewis Ale syntyi Tanskassa, suomalaisessa omistuksessa ja suomalaiselle tammalle. Suomalainen hevostunnistaja kävi vastoin sääntöjä Tanskassa tunnistamassa varsan ja merkitsi sen rekisteripapereihin Suomessa syntyneeksi. Säännöt olisivat edellyttäneet vähintään varsan tuomista Suomeen tunnistettavaksi.

Raviurheilua koetteli keväällä niin sanottu tunnistusskandaali, kun tiedot vastaavista virheellisesti tunnistetuista vajaasta sadasta hevosesta tulivat julki.

Lewis Ale kerrottiin tuolloin yhdeksi virheellisesti tunnistetuista hevosista. Antti Lehtisalo itse erosi Suomen Hippoksen hallituksen puheenjohtajan tehtävistä 6.3.2018 skandaalin johdosta.

Keskusjärjestö Hippos päätti lopulta sallia hevosten pysymisen rekisterissä Suomessa syntyneinä FI-hevosina.

Keskustan kansanedustaja Juha Rehula valittiin toukokuussa Hippoksen puheenjohtajaksi. Ennen valintaansa hän sanoi Hevosurheilu-lehdessä 23.5.2018: ”Hippoksen tunnistusasiasta on kysytty minulta usein ja mielipiteeni on selvä. Sääntöjen mukaan niillä väärin tunnistetuilla hevosilla ei ole oikeutta (Suomessa syntyneiden) FI-statukseen. Sitä vartenhan on säännöt olemassa. Miksi meillä on FI-hevosia? Jokainen kasvattaja tietää, että se on yksi motiivi pitää hevosia Suomessa ja jalostaa parempia varsoja. Kasvattajakilpailut, kuten kriterium, Derby ja Suur-Hollola, ovat yksiselitteisesti Suomessa syntyneille. Parasta suomalaista raviurheilua, kuten nimikin sanoo. Muualla syntyneille on sitten olemassa niitä lähtöjä, joihin ne voivat osallistua. Jalostuksen kannalta on tietysti tervetullutta, että tänne tuodaan muualta hyviä tammoja. Kaikkiaan tilanne on nyt sellainen, että mitä nopeammin pöydän putsaa sisäisesti, sen parempi. Nostettu kanne Hipposta vastaan on sitten oma polkunsa. Ainoa konsti päästä eteenpäin on nyt luottamuksen palauttaminen, sillä mikään ongelma ei poistu peittelemällä, vaan herää aina lisää ongelmia ja pahaa mieltä.

Rehulan kannanotto ei johtanut hänen valintansa jälkeen muutokseen Hippoksen linjassa.

Lewis Alen kasvattaja Antti Lehtisalo työskentelee puolustusministeriön kansallisen puolustusyksikön johtajana. Hän totesi Kriterium-voiton jälkeen Hevosurheilu-lehden mukaan seuraavasti:

– Kaiken kaikkiaan ollut kova vuosi, niin kyllä tämä on todella hieno asia. Kun sekä tätä kasvatushommaa että myös yritti raviurheilun kehittämistä viedä tosissaan eteenpäin, niin nämä on suuria hetkiä.

LUE MYÖS:
Raviurheilu joutui suurkriisiin – onko tämä hevonen Suomessa syntynyt? (VU 12.3.2018)

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)