Tanskalainen 26-vuotias freelance-kuvaaja Daniel Rye Ottosen siepattiin Syyriassa toukokuussa 2013 vain päivä sen jälkeen, kun hän oli saapunut maahan.
Ottosen kertoo Tanskan radion haastattelussa, että häneltä otettiin silmälasit pois, hänen silmänsä peitettiin ja hänen kätensä sidottiin selän taakse. Hänet vietiin kellariin, missä sieppaajat huusivat hänen olevan CIA-agentti ja kertoivat tappavansa hänet.
Seuraavina viikkoina Danielia kidutettiin säännöllisesti. Pahinta hänen mukaansa oli roikottaminen ilmassa kädet kytkettyinä käsiraudoilla pään yläpuolella. Hän sai kyllä jalkansa maahan, mutta hänet jätettiin tähän asentoon koko päiväksi.
Hän kertoo myös joutuneensa tanssimaan tangoa Isiksen pelätyn pyövelin ”Jihad Johnin” kanssa. Tämä on nostanut Danielin ylös tanssimaan kanssaan kahdestaan. Daniel oli pitänyt koko ajan katseensa maassa, koska katsominen sieppaajia silmiin olisi johtanut pieksämiseen.
Jihad John oli myös kuljettanut Danielia ympäri vankilaa, kunnes hän yhtäkkiä oli tönäissyt Danielin maahan ja alkanut potkia ja hakata häntä. Sieppaajien sanotaan myös uhanneen leikata hänen nenänsä irti.
Tanskan tiedotusvälineet vaikenivat sieppauksesta perheen ja viranomaisten pyynnöstä. Viime vuoden helmikuussa terroristit viimein ottivat perheeseen yhteyttä sähköpostilla.
Neuvottelut kestivät neljä kuukautta. Danielin vanhemmat maksoivat rahankeräyskampanjan jälkeen Danielista lunnaita yli kaksi miljoonaa euroa.
Ottosen oli siepattuna yhteensä 13 kuukautta.
21 Søndag på Danmarks Radio: Gidseltagning – Daniels vej ud af helvede
Verdens Gang: Danske Daniel: Slik var livet som IS-gissel