Hypon pääekonomistin Juhana Brotheruksen mukaan alkuvuoden lähes kolmen prosentin kasvuluvut ovat hurjia. Brotherus kirjoittaa Twitterissä, että myönteinen meno oli selvää, mutta suuruus yllätti.
Brotherus ennustaa, että koko vuoden kasvu tulee olemaan kahden prosentin luokkaa.
Mainos - sisältö jatkuu alla
Mainos - sisältö jatkuu alla
– Talousennusteet uusiksi, alkaa nykytiedoilla numerolla 2. Taloudessa tänä vuonna pessimistit pettyy, Brotherus kirjoittaa Twitterissä.
Hän huomauttaa samalla, että kasvu ei silti poista uudistusten tarvetta.
Tilastokeskuksen tänään julkistamien suhdannekuvaajan ennakkotietojen mukaan Suomen kokonaistuotanto eli bruttokansantuote kasvoi ensimmäisellä vuosineljänneksellä työpäiväkorjatun sarjan mukaan 2,8 prosenttia edellisen vuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna.