Tampereella kaupunginvaltuutettu perussuomalaisista kokoomukseen

Perussuomalaisten Tampereen kaupunginvaltuutettu ja valtuustoryhmän varapuheenjohtaja Seppo Silvennoinen on liittynyt kokoomuksen jäseneksi.

Samalla Seppo Silvennoisesta tulee kokoomuksen ja RKP:n Tampereen valtuustoryhmän jäsenen.

Silvennoinen valittiin kaupunginvaltuustoon vuonna 2012, hän on ollut myös perussuomalaisten eduskuntavaaliehdokkaana.

Kokoomuksen ja RKP:n valtuustoryhmään kuuluu Silvennoisen siirtymisen myötä 18 valtuutettua.

– Seppo Silvennoinen on lämpimästi tervetullut Kokoomukseen. Silvennoinen on aktiivinen ja yhteistyökykyinen valtuutettu, sanoo kokoomuksen ja RKP:n valtuustoryhmän puheenjohtaja Leena Kostiainen.

– Haluan keskittyä kunnallispolitiikassa ajamaan muun muassa nuorison työllistymismahdollisuuksien parantamista, liikunta- ja harrastusmahdollisuuksien edistämistä, talouden tasapainottamista lisäämällä yleisen toimeliaisuuden mahdollisuuksia ja ympäristöjä kaupungissa ja seudulla, joiden kautta kaupungin ja seudun tulopohja laajenee ja vahvistuu. Uskon tämän onnistuvan kokoomuksen ja RKP:n valtuustoryhmässä, Silvennoinen sanoo.

Mainos