Israelin ilmapuolustuksesta löytyy lukuisia somevideoita, mutta Ukrainan ilmapuolustuksesta ei, ja siihen on selkeä syy, kertoo Kyiv Independent.
Ukrainassa laki kieltää kuvaamisen turvallisuussyistä, koska Venäjä pyrkii tunnistamaan ja tuhoamaan puolustusjärjestelmiä. Lain rikkomisesta voi seurata sakkoja tai jopa 12 vuoden vankeustuomio.
Pienikin videoiden avulla saatu vinkki voi johtaa tärkeiden sijaintien paljastumiseen. Vaikka teko olisi kuvaajan puolelta tahaton, voi sillä olla kohtalokkaita seurauksia.
– Kun ihmiset kuvaavat ilmatorjuntajärjestelmien toimintaa, voi vihollinen nähdä saman ohjuksen laukaisun reaaliajassa ja paikantaa laukaisualustan sijainnin erittäin tarkasti iskien siihen sitten takaisin, sanoo ilmavoimien edustaja Yurii Ihnat.
Ukrainassa järjestelmät nojaavat pitkälti länsimaiden toimittamiin järjestelmiin ja niiden osiin. Ukrainalla ei ole riittävästi omaa tuotantoa kattavan ilmapuolustuksen ylläpitämiseksi. Järjestelmät ovat tehokkaita ja moderneja, mutta niitä on rajallinen määrä, jolloin jokainen on korvaamattoman tärkeä.
Israel ei ole lailla estänyt videoiden kuvaamista tai niiden julkaisemista, koska vaara ei ole yhtä suuri.
Israel on maantieteellisesti pieni valtio, kun taas Ukraina on yksi Euroopan suurimmista, jolloin koko maan kattaminen ilmatorjuntajärjestelmillä on haastavampaa. Israelissa ilmatorjuntajärjestelmät on rakennettu tiheästi koko maan alueelle. Yksittäisen järjestelmän sijainnin paljastuminen ei merkittävästi lisää riskiä.