Tämän vuoden metsästyskaudella kaadettiin 122 karhua

Lokakuun lopussa päättyneellä karhunmetsästyskaudella saatiin saaliiksi yhteensä 122 karhua.

Päättyneellä karhunmetsästyskaudella saatiin saaliiksi 122 karhua. Saalismäärä kasvoi viidellä karhulla edellisvuoteen verrattuna, kertoo Suomen Riistakeskus.

Näistä 50 karhua kaadettiin poronhoitoalueen kiintiömetsästysalueella. Itäiseen Suomeen sijoittuvalla vakiintuneen karhukannan hoitoalueella karhuja kaadettiin tänä vuonna 51 yksilöä.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Karhukannan levittäytymisvyöhykkeellä, joka kattaa Keski-Suomen sekä alueita Etelä-Savosta, Kaakkois-Suomesta ja Pohjois-Karjalasta, kaadettiin 12 karhua. Kehittyvän karhukannan alueella läntisessä Suomessa kaadettiin 9 karhua.

Ennen metsästyskauden alkua Suomen karhukannaksi arvioitiin 1 155 – 1 290 yli vuoden ikäistä yksilöä. Karhua voidaan Suomessa metsästää sekä kannanhoidollisilla poikkeusluvilla että poronhoitoalueen alueellisen kiintiön nojalla.

Riistakeskuksen mukaan vakiintuneen kannan hoitoalueella karhukanta pyritään säilyttämään nykyisellä tasolla, levittäytymisvyöhykkeellä kannan kasvuvauhtia rajoitetaan ja kehittyvän kannan hoitoalueella kannanhoidollisesta pienestä kiintiöstä huolimatta kannan määrän annetaan lisääntyä.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Karhunmetsästys on osa karhukannan hoitosuunnitelmaa, ja sen tarkoituksena on vähentää karhujen aiheuttamia vahinkoja erityisesti poronhoitoalueella. Viime vuonna karhun aiheuttamia porovahinkoja korvattiin noin miljoonalla eurolla.

Riistakeskus kertoo, että Suomen karhukanta on tiheä ja täyttää suotuisan suojelutason kriteerit. Karhukanta on myös kehittynyt hoitosuunnitelman mukaisesti, ja nykyään karhuja esiintyy Riistakeskuksen mukaan tasaisemmin sopivissa elinympäristöissä koko maassa.

Karhukannan hoitosuunnitelma on tarkoitus päivittää ensi vuoden aikana.

Mainos