Tämä on nyt EU:n koronarokotetilanne, venäläistä harkitaan

EU on tähän mennessä antanut noin 245 miljoonaa rokoteannosta.
Mies saa AstraZenecan koronarokotteen Saksan Kölnissä. LEHTIKUVA / AFP Ina Fassbender
Mies saa AstraZenecan koronarokotteen Saksan Kölnissä. LEHTIKUVA / AFP Ina Fassbender

Perjantaina 28. toukokuuta mennessä yli kolmasosa, 36,4 prosenttia EU:n väestöstä, on saanut ainakin yhden rokoteannoksen. 16,4 prosenttia jäsenmaiden asukkaista on täysin rokotettu. Asiasta uutisoi BBC.

EU:ta paremmin rokotuksissa on edistynyt muun muassa Britannia, joka on arvellut eronsa unionista jouduttaneen rokoteneuvottelujaan. Neuvotteluiden hitauden lisäksi EU:n tahtia on hidastanut myös AstraZenecan veritulppariskit sekä toimitusvaikeudet. EU on ilmoittanut haastavansa AstraZenecan oikeuteen rokotteiden toimitusvaikeuksien vuoksi.

EU-mailla ei ole oikeutta solmia omia sopimuksiaan unionin rokotetoimittajien kanssa. Saksan hallituksen tiedetään kuitenkin solmineen oman lisäsopimuksensa Pfizerin kanssa 30 miljoonasta koronarokotteesta viime syyskuussa. Euroopan komissio ei ole kommentoinut mahdollista sääntörikkomusta.

Nopeimmin EU-maista rokotuksissaan on edistynyt Unkari, joka on ottanut unionin hyväksymien rokotteiden lisäksi käyttöön venäläiset ja kiinalaiset rokotteet. Unkarin rokotekattavuus onkin tähän mennessä samaa tasoa kuin Britannian – molemmissa maissa jopa puolet väestöstä ovat saaneet ainakin yhden rokotteen, 35 prosentin ollessa täysin rokotettuja.

Unkarin lisäksi EU-maista Slovakia, Saksa ja Itävalta ovat ilmaisseet kiinnostuksensa laajentaa muun muassa venäläisiin rokotteisiin.

Mainos