Eduskunta äänesti perjantaina hallituksen lisätalousarviosta. Kaj Turunen toteaa, että SDP:n edustaja teki äänestyksen kohteena olleista veteraanien tuista lausuman, joka on saman sisältöinen kuin hallituksen toimet.
– Lausuman tarkoituksena oli kuitenkin hämätä kansa ajattelemaan, että veteraanien tuki olisi hallituksen toimin heikentymässä. Tämä on jopa demarilta politikointia aivan uudella tasolla. Sitä kuuluisaa irtopisteiden hakua, Turunen päivittelee.
Hänen mukaansa veteraanit saavat kaiken tuen, mitä tarvitsevat.
– Yhdenkään veteraanin tuki ei heikkene hallituksen toimin. Tämän voin luvata, Turunen vakuuttaa.
– On ajattelematonta vääristää kansan uskoa politiikan tekoon. Opposition kuuluu olla ärhäkkä, mutta politikointi ei lisää politiikan uskottavuutta, hän toteaa.