Valtio ottaa reilut 13 miljardia lisää velkaa, mutta todellinen alijäämä huitelee jossain 20 miljardissa. Erotus selittyy omaisuuden myynnillä, eli myymme tulevaisuuden tuotot etukäteen, joten lasku on menetettyjen tuottojen takia paljon suurempi kuin seitsemän miljardia. Valtiovarainministeri Riikka Purra (ps.) esitti leikkauksia, joiden yhteissumma oli vaatimattomat 0,9 miljardia, eli alle kahdeskymmenesosa siitä mitä pitäisi leikata, jotta päästäisiin tasapainoon. Silti vastaanotto on ollut erittäin negatiivinen.
Ehkä kovin vastustus on tullut kolmannelta sektorilta. Kolmas sektori, eli julkisen sektorin (valtio ja kunnat) ja yksityisen sektorin (yritykset, markkinat) väliin sijoittuvat toimijat (järjestöt, yhdistykset, säätiöt) ovat merkittävä osuus paitsi palveluita tuottavina yksikköinä niin myös kulupuolella. Vaikka ajatuksen tasolla yhdistykset ja järjestöt toimivat jäsenistönsä työllä ja varoilla, niin todellisuudessa valtionavustukset ovat miljardissa eurossa. Tämän menoerän leikkaamista valtiovarainministeri Purra ehdotti yhtenä vaihtoehtona.
Järjestötoiminnan ongelmana on, että veronmaksajan rahojen käyttäminen ei ole samalla tavalla julkista kuin se olisi jos kyseessä olisi julkishallinnon organisaatio tai jos palveluostaminen olisi kilpailutettua. Julkisuuteen nousseiden tietojen mukaan yhteiskuntaa palvelisi merkittävästi avoimempi yhteisten varojen käyttö.
Puhutaanpa sitten ratkaisuista. On totta, että kolmas sektori tarjoaa tärkeitä palveluita. Jos ja kun kolmas sektori tarjoaa yhteiskunnan tehtäviin kuuluvia palveluita, niin tällaiset palvelut pitää siirtää osaksi julkishallintoa. Näin ne tulevat osaksi valvottua ja julkista rahankäyttöä.
Tämän lisäksi ehdotan, että jatkossa muut palvelut, joita halutaan kolmannelta sektorilta ostaa, siirretään osaksi vapaata markkinaa. Toisin sanoen, julkishallinto ostaa jatkossa kaikki haluamansa palvelut kilpailutetun hankinnan kautta ja puhtaat tuet kolmannelle sektorille lakkautetaan. Kolmas sektori voi tarjota näitä palveluita ja jos ne ovat kilpailukykyisiä, tehokkaasti tuotettuja ja laadukkaita, niin ne pystyvät jatkossakin tarjoamaan palveluita avoimessa markkinassa. Kolmannen sektorin etuhan on, että mukana on vapaaehtoista (maksutonta) työvoimaa ja asiantuntemusta. Muutos avaisi markkinan yrityksille, jotka eivät ole voineet aikaisemmin kilpailla valtioavusteisten palveluntarjoajien kanssa.
Tästä seuraisi se, että järjestöt ovat vapaita toimimaan jäsenistönsä voimin kuten yhdistystoiminta on ajateltu. Järjestöt voisivat hankkia lisävaroja myymällä palveluita suoraan kuluttajille tai julkishallinnolle, mutta avustusmuotoista palveluiden ostamista ei jatkossa olisi. Yhteiskunnan vastuulle kuuluvat tehtävät siirtyisivät osaksi julkishallintoa, minne ne myös kuuluvat.
Voimme toki myöhemmin ryhtyä jälleen rahoittamaan kaikenlaista mukavaa järjestötoimintaa kun valtion budjetti on ylijäämäinen ja valtion velka jollain tavalla hallinnassa, mutta nyt olemme kaukana siitä.
Koska realistina ymmärrän, ettei tällaiseen muutokseen tulla koskaan pystymään, niin minimissään kaikkien julkista tukea saavien yhdistyksien, järjestöjen, säätiöiden sekä erityisesti myös yritysten tulisi avata tilikauden kirjanpito tositetasolle asti, jotta veronmaksajat voivat tarkastella miten julkista rahaa on käytetty. Tämä laittaisi kaikki tuen saajat miettimään eri tavalla tuen käyttöä ja sen tuomaa julkisuutta.
