[vc_row][vc_column][rev_slider slidertitle=”puolustus-pulkkinen” alias=”puolustus-pulkkinen” mode=”header”][/vc_column][/vc_row][vc_row][vc_column][vc_column_text]Jos EU kykenee investoimaan enemmän puolustukseensa ja parantamaan teollisuutensa tuottavuutta, jäsenmaat voivat vastata Yhdysvaltain peräänkuuluttamaan ajatukseen siitä, että Euroopan pitäisi ottaa enemmän vastuuta turvallisuudestaan, arvioi puolustusministeriön puolustuspoliittisen osaston päällikkö, kenraaliluutnantti evp. Esa Pulkkinen.
Yhdysvaltain kritiikki on kohdistunut siihen, että eurooppalaiset maat ja erityisesti Naton jäsenet ovat ajaneet puolustusbudjettejaan alas ja Yhdysvallat maksaa Euroopan puolustuksen.
EU:n puolustusyhteistyö on lähtökohtaisesti hallitusten välistä, ja Euroopan puolustusrahasto on komission hallinnoima. Komission eurooppalaista rahaa voidaan käyttää tutkimus- ja kehittämistoiminnan kautta tukemaan puolustusta kustannustehokkaasti.
– Tämä palvelee sekä EU:n että Naton jäsenmaita. Valtaosa EU-maista on Naton jäseniä. Tämä ei ole kilpaileva vaan tukeva mekanismi, joka tukee myös Natoa instituutiona, Pulkkinen sanoo Verkkouutisille.
Pitkään Euroopan unionin sotilasesikunnan päällikkönä toimineen Pulkkisen mukaan tämän yhteistyön syventämisessä löytyy konkreettisin askel eurooppalaisen puolustusyhteistyön edistämiseksi. Mutta se vie kuitenkin aikaa eikä tapahdu muutamassa vuodessa.
EU:n johtajat linjasivat reilu kuusi vuotta sitten kovia tavoitteita unionin puolustusyhteistyölle. Niihin kuului operatiivisen yhteistyön vahvistaminen kriisinhallinnassa ja muissa aktiivisissa toimissa sekä puolustusteollisen yhteistyön vahvistaminen. Jälkimmäisen tarkoituksena oli lisätä myös tuottavuutta. Puolustusteollisuuden investointien tuottavuus Euroopassa on heikko, koska maat tuottavat monenlaista ja -laatuista kalustoa.
Puolustusteollisen yhteistyön edistämisessä kannustimina olivat muun muassa innovaatiot, työllisyys ja monta muuta asiaa, jotka eivät olleet pelkästään puolustuksellisia vaan enemmän talouteen liittyviä seikkoja.
– Sen kautta syntyi sitten EU:n puitteisiin uusia mekanismeja, jotka tarjoavat EU:n jäsenmaille mahdollisuuksia tehdä enemmän yhteistyötä, jolla tähdätään sotilaallisten voimavarojen kehittämiseen, Pulkkinen kertoo.
Yksi tällainen mekanismi laajasta kokonaisuudesta on pysyvä rakenteellinen yhteistyö (PRY).
– Toisaalta EU:n komissio on lisäämässä rahoitusta tutkimus- ja kehittämistyöhön. Siinä on mukana myös tämä teollinen aspekti. Se tarkoittaa sitä, että jos jäsenmaat investoivat enemmän puolustukseensa ja laittavat rahaa investointeihin eli sotilaalliseen suorituskykyyn, niin sitä kautta voitaisiin synnyttää pitkällä aikavälillä mekanismeja, jotka lisäisivät tuottavuutta, Pulkkinen toteaa.
– Kun puolustusbudjettiin laitetaan enemmän euroja, niin niillä saadaan enemmän putken päästä ulos.
Aktiivinen Ranska
EU:n vetureina toimivilla Ranskalla ja Saksalla on erilaiset lähestymistavat Euroopan puolustukseen ja Yhdysvaltain rooliin.
Tuorein kiista käytiin syksyllä. Saksan puolustusministeri Annegret Kramp-Karrenbauer esitti Politico-lehdessä kannanoton, jossa hän väitti Euroopan olevan riippuvainen Yhdysvaltain sotilaallisesta tuesta.
Ranskan presidentti Emmanuel Macron kritisoi Kramp-Karrenbauerin näkemyksiä. Macron sanoi le Grand Continent -julkaisussa olevansa ”perustavanlaatuisesti eri mieltä” Yhdysvaltain merkityksestä Euroopalle. Macronin mukaan Euroopan tulee olla puolustuksessaan omavarainen ja riippumaton Yhdysvalloista.
Pulkkinen muistuttaa, että Macron lanseerasi strategisen autonomian käsitteen muutama vuosi sitten.
– Strateginen autonomia on eurooppalaista autonomiaa tai eurooppalaista vastuunkantoa. Eli Eurooppa ottaa enemmän vastuuta omilla voimavaroillaan tietyistä puolustukseen ja turvallisuuteen liittyvistä kysymyksistä, jotka eivät kuitenkaan ole kollektiivista puolustusta, vaan se näkyy erityisesti sotilaallisena kriisinhallintana ja muina EU:n alueen ulkopuolella olevina toimina, Pulkkinen sanoo.
Hänen mukaansa tämä autonomia-ajattelu tarkoittaa tänä päivänä enemmän strategista vastuunkantoa.
– Minä tulkitsen sitä sillä tavalla, että Macron hahmottelee ehkä enemmän sitä, miten Eurooppa asemoi itseään suhteessa suurvaltakilpailuun tai Kiinaan ja Yhdysvaltoihin ja turvaa omat etunsa, jotka ovat paljon laajempia kuin puolustus itsessään, Pulkkinen toteaa.
– Tämä puolustusajattelu eurooppalaisesta itsenäisyydestä on perinteistä ranskalaista ajattelua jo Charles de Gaullen ajoilta.
Pulkkinen korostaa, että Macron ei ole kuitenkaan hylkäämässä Natoa.
– Se on tärkeä ranskalaisille. Ranska on täysin mukana Naton sotilasyhteistyössä. Ainoastaan ydinaseet ovat sen ulkopuolella, koska Ranska on pitänyt ne kansallisessa päätäntävallassaan. Luulen, että Macron ei kyseenalaista Yhdysvaltojen roolia Euroopan puolustuksessa Naton kautta.
!function(e,i,n,s){var t=”InfogramEmbeds”,d=e.getElementsByTagName(”script”)[0];if(window[t]&&window[t].initialized)window[t].process&&window[t].process();else if(!e.getElementById(n)){var o=e.createElement(”script”);o.async=1,o.id=n,o.src=”https://e.infogram.com/js/dist/embed-loader-min.js”,d.parentNode.insertBefore(o,d)}}(document,0,”infogram-async”);
Pidättyväinen Saksa
Pulkkisen mielestä Annegret Kramp-Karrenbauerilla on toisaalta hyvin suora saksalainen tulokulma. Sen mukaan Euroopan puolustus ei onnistu ilman amerikkalaisia.
– Ja hän on siinä ihan oikeassa. Nämä perspektiivit ja tarkoitusperät ovat hieman erilaisia. Saksa, joka on ollut toisen maailmansodan jälkeen hyvin tiukasti sidoksissa Yhdysvaltoihin, on Naton kautta integroitunut sen sotilasrakenteisiin. Se on elintärkeätä Saksan puolustuksen kannalta, Pulkkinen sanoo.
Pulkkinen tiivistää ranskalaisen ja saksalaisen puolustusajattelun perusteet:
– Jos nämä summataan yhteen, niin se strateginen autonomia ja strateginen vastuunkanto Euroopan turvallisuudesta tarkoittaa sitä, että eurooppalaisten pitää ottaa siitä enemmän vastuuta. Se on ehkä se Macronin henki. Toisaalta sillä ei saisi vahingoittaa Nato-yhteistyötä ja Yhdysvaltain sitoutumista Eurooppaan. Se on Kramp-Karrenbauerin hyvin pragmaattinen lähestymiskulma.
– Näiden ei tarvitse olla toisensa poissulkevat. Ranska ja Saksa ovat kuitenkin aika lailla samoilla linjoilla. Ne ovat EU:n vetureita ja Naton jäseniä. En näe tässä valtioiden välistä ristiriitaa. Kyse on enemmän tavasta lähestyä asioita kuin niiden sisällöstä, Pulkkinen arvioi.
!function(e,i,n,s){var t=”InfogramEmbeds”,d=e.getElementsByTagName(”script”)[0];if(window[t]&&window[t].initialized)window[t].process&&window[t].process();else if(!e.getElementById(n)){var o=e.createElement(”script”);o.async=1,o.id=n,o.src=”https://e.infogram.com/js/dist/embed-loader-min.js”,d.parentNode.insertBefore(o,d)}}(document,0,”infogram-async”);
Paine Natoa kohtaan säilyy
Joissain Euroopan maissa uskotaan, että Yhdysvaltain suhteet kumppaneihin palautuvat entiselleen Donald Trumpin repivän presidenttikauden jälkeen. Toisaalla Euroopassa katsotaan, että paluuta vanhoihin aikoihin ei kuitenkaan ole.
Tulevan presidentin Joe Bidenin hallinnolta odotetaan selvää tukea sotilasliitto Natolle ja muun muassa tiukempaa Venäjä-politiikkaa. Bidenin katostaan haluavan kehittää monenkeskisiä organisaatioita ja tehdä yhteistyötä liittolaistensa kanssa.
Pulkkinen ei usko Yhdysvaltain vaalituloksen vaikuttavan EU:n puolustukseen ja sotilasyhteistyöhön.
– En usko, että siihen tulee kovin dramaattista muutosta. Se tietynlainen jännite, joka tässä on ollut jo pidemmän ajan, on lähtenyt siitä, että Yhdysvallat on kyllästynyt maksamaan Euroopan puolustuksesta oman näkemyksensä mukaan suhteettoman suuren osan Naton kautta.
Pulkkinen uskoo tämän jännitteen ja paineen Naton jäsenmaita kohtaan säilyvän samana. Presidentin vaihtuminen ei muuta tilannetta.
– Toisaalta uskon, että Bidenin hallinto tuo Naton kannalta ennakoitavuutta. Hän ei todennäköisesti ole yhtä yllätyksellinen presidentti kuin edeltäjänsä, Pulkkinen sanoo.
– On mahdollista, että tämä eurooppalainen strateginen autonomia hyväksytään Yhdysvalloissa paremmin, jos se ymmärretään siten, että EU ottaa enemmän vastuuta turvallisuudestaan ja osoittaa kyvykkyyttä – eli investoi enemmän ja paremmin puolustukseen ja on valmis hoitamaan joitakin kriisejä Euroopan lähialueilla, erityisesti Afrikassa.
Pulkkinen katsoo, että Euroopan puolustusteolliset intressit ovat yksi sellainen kitkatekijä, joka varmasti vaikuttaa Yhdysvaltain ja EU:n suhteisiin.
– Yhdysvallat katsoo, että Eurooppa ei saisi luoda mitään protektionistista mekanismia, jolla estetään amerikkalaisten yritysten tulo markkinoille. Luulen, että tätä tullaan vahtimaan tarkasti. Mutta en näe, että Eurooppa pyrkisi tähän. EU- ja Nato-maat ostavat parasta ja edullisinta kalustoa riippumatta siitä, mistä se tulee, Pulkkinen toteaa.
– Minä en usko, että protektionismin pelko realisoituu.
EU ei kehity sotilasliitoksi
Pulkkisen mielestä EU:lla ei ole edellytyksiä puolustaa jäsenmaitaan aseellisesti.
– Tämänhetkisessä maailmantilanteessa minun on vaikea nähdä, että Eurooppa olisi puolustuksessaan riippumaton Yhdysvalloista, Pulkkinen sanoo
– Kun perinteiset sotilaalliset uhkat ovat nousseet uudelleen pinnalle ja Nato on keskittynyt 5. artiklan turvatakuisiin, niin Euroopan puolustuksen uskottavuus tulee Yhdysvaltain kautta.
Hän korostaa, että EU:sta ei ole kehittymässä sotilasliittoa. Se on perussopimusten vastaista. Nato hoitaa jäsenmaidensa kannalta aluepuolustuksen tai sitten sen tekee kansalliset asevoimat kuten Suomessa ja Ruotsissa.
– Euroopalla ei ole varaa eikä halua rakentaa Naton kanssa päällekkäisiä mekanismeja. Se ei ole realismia, että EU alkaisi puolustaa jäsenmaitaan aseellisesti, Pulkkinen toteaa.
Lissabonin sopimuksen artikla 42.7 on ehkä se vahvin näkökulma turvallisuuden lisäämiseksi. Mutta kyse ei ole konkreettisesta puolustamisesta, vaan se mahdollistaa EU:n jäsenmaiden solidaarisuuden osoittamisen toisilleen konkreettisesti.
– EU ja Nato tukevat toisiaan. Naton kautta Yhdysvallat sitoutuu Eurooppaan.[/vc_column_text][/vc_column][/vc_row]