Karjalanpaistia piti itsenäisyyspäivän ruokapöytään parhaiten sopivana suomalaisena ruokalajina 28 prosenttia kyselyyn vastanneista. Perinteinen pataruoka oli erityisesti nuorten, eli 16–29-vuotiaiden mieleen.
– Vaikka karjalanpaisti melko selvä suosikki vastaajien keskuudessa olikin, itsenäisyyspäivän juhlapöytä ei vastausten perusteella ole yhtä vakiintunut kuin muiden juhlapäivien. Karjalanpaistin ohella kärkikolmikkoon vastaajat nostivat myös kotimaisen kalan ja hirvenlihan, joista kotimainen kala oli erityisesti naisvastaajien mieleen, tutkimuspäällikkö Jokke Eljala Suomalaisen Työn Liitosta kertoo.
Eljala muistuttaa, että valitsemalla itsenäisyyspäivän ruokapöytään kotimaisia raaka-aineita tukee samalla suomalaista työtä. Suomalaisten elintarvikkeiden kohdalla kulutusvalintojen työllistävät vaikutukset ulottuvat laajalle.
– Elintarviketeollisuus työllistää suoraan lähes 33 000 henkeä ja kokonaisuudessaan elintarvikeketju tarjoaa työpaikan liki 300 000 hengelle, joten taloudellisessa mielessä alan merkitys Suomelle on kiistaton. Mikäli kaikki suomalaiset ostaisivat joka kuukausi 10 eurolla lisää suomalaisia elintarvikkeita, maahan luotaisiin 15 000 uutta työpaikkaa, hän vertaa.
Karjalanpaistin ja erilaisten liharuokien lisäksi itsenäisyyspäivän ruokasuosikkien kärkikymmenikköön mahtui myös muunlaisia päivän henkeen sopivia ja hyvin suomalaisiksi miellettyjä herkkuja, kuten karjalanpiirakat, poronliha sekä ruisleipä.
Mikä suomalainen ruoka sopii parhaiten itsenäisyyspäivään?
1. Karjalanpaisti 28 %
2. Kotimainen kala 21 %
3. Hirvenliha 10 %
4. Paisti 8 %
5. Karjalanpiirakat 7 %
6. Poronliha 5 %
7. Ruisleipä 5 %
8. Metsäsienet 3 %
9. Hernekeitto 2 %
10. Laatikkoruoat 2 %
Taloustutkimuksen tekemä kyselytutkimus toteutettiin marraskuussa ja siihen vastasi 1166 15–79-vuotiasta suomalaista kuluttajaa.